Saana-koira itse kertoo tämänaamuisesta retkestään:

Kuulin emäntäni sanovan, että hänen täytyy kiirehtiä kampaajalle, ja isäntä saisi huolehtia aamulenkistäni. Kauhistuin! Kuinka voisin lähteä metsään, kun en tiedä, milloin emäntä tulee takaisin. Jospa hän odottaakin minua, ja olen jossain kaukana metsän siimeksessä. Koko lenkkiajatus isännän kanssa tuntui ihan tuhoon tuomitulta. En halunnut lähteä hänen kanssaan minnekään. En, ja vielä kerran en!

Isäntä houkutteli minua nameilla liikkeelle. Katsoin niitä synkästi. Hän kutsui minua, mutta en ollut kuulevinani. Isäntä kappasi minut kainaloonsa ja kantoi piha-aitan nurkalle, mistä kärrytie lähti. Mitä vielä! Käännyin, pinkaisin pihan yli suoraan sisälle ja suoraan sängyn alle. Sieltä kuulin isännän askeleet, hän oli tulossa minua hakemaan. Niin hän taas kantoi minut pihan yli, aitan ohi, kuljetti kärrytietä luhalle ja laski maahan. Mieleeni tuli, että nyt varmaan emäntäni oli tullut kotiin. Lähdin juoksemaan korvat läpsyen takaisin: kärrytietä, aitan ohi, pihan yli, sisälle ja sängyn alle.

Isäntäni on hyvä mies, mutta valitettavasti ei haise emännältä eikä ruokapussilta. Namipaloja hän kyllä rapisutti kuononi edessä, kun matkasin taas hänen kainalossaan metsään. Uudelleen pihan yli, aitan ohi, luhan sivuitse, nyt vielä tanhuaa pitkin kauas metsän reunaan. Siellä isäntä laski minut maahan ja sanoi, että nyt voidaan palata kotiin. En halunnut kuitenkaan liikahtaa, vaikka isäntä ojensi minulle namipalaa. Näin jonkin ajan kuluttua, kuinka isäntä alkoi  loitota kotia kohden, mutta istuin vain ja tuijotin. Siellä hän meni, lopulta hänen selkänsä hävisi näkyvistä. En tiennyt, että isäntä oli mennyt vakoilemaan minua luhan nurkan taakaa. Sieltä hän kuulemma oli nähnyt minun lopulta viuhahtavan ohi. Juoksin suoraan päätä tutun reitin kotiin ja takasin emännän sängyn alle.

Sieltä emäntä minut sitten löysi, kun palasi kampaajalta. Hän haisi kummalliselta, mitä lie hänen tukkaansa suihkittu, hän näyttikin vähän erilaiselta kuin lähtiessä. Olin kuitenkin niin iloinen, kun näin taas hänet, että minulta lirahti lattialle, kun nuolin niin onnellisena emännän kättä.

- Voi, pikku raukkaani, emäntä sanoi, kun kuuli koko surkean tarinan. - Voi, omaa Saana raukkaani!

Olin samaa mieltä. Mitäs emäntä lähti kampaajalle ja jätti minut? En minäkään kampaajaalla käy, vaikka karvani on paljon pörhöisempi kuin hänen!