Perint%C3%B6j%C3%A4-normal.jpg

Kun puin syksyanorakkini ylleni, niin löysin sen etutaskusta Hilla-vanhuksen kakkapusseja. Ja kotona kaupungissa piipahtaessani sohvan alta ui esiin mytty valkoisia samojedin karvoja. Hillan muisto pulpahtelee esiin vähän väliä.

Saanalle ei kuitenkaan ole paljon jäänyt Hillan perintöjä. Hilla oli niin raisu, että piti lelujaan kovin huonosti. Se leikki aina semmoisella tarmolla, ettei kestänyt kauaa, kun lelut olivat jo mennyttä kalua.Vain kaksi lelua on kestänyt perinnöksi asti: täyskuminen vetolaite ja kuvassa näkyvä motivointipallo, jonka sisälle piilotetaan herkkupaloja. Pehmoleluja ei periytynyt yhtään. Jossain vaiheessa ostin niitä nuorelle Hillalle lähes päivittäin. Työmatkani varrella oli halppistavaratalo ja siellä hyvä lemmikkiosasto. Ostin tuliaisiksi yleensä jonkun hauskan ötökän. Varsinkin jos se äänteli, se sai Hillalta hirmuista kyytiä. Se heitettiin ilmaan, napattiin kiinni ja sen vatsa repäistiin auki sekunnissa.

Kävi kalliiksi pehmojen osto, niinpä siirryin tekemään ostoksia läheiselle kirpputorille. Taas kannoin koiralle tuliaisia työmatkalta, mutta niille kävi aivan samoin kuin edellisillekin: terävillä valkohampailla riuska repäisy ja sitten näkyikin vain pelkkä pöllähdys, kun superlonit ja pumpulit lentelivät.

Nyt en ole hankkinut Saanalle yhtään pehmoa. Saanalla on nyt menossa pehmojen suhteen koeaika. Olen antanut sille kaksi lastenlasten lelua: pöllön ja leijonan. Seurailen silmäkulmastani, miten Saanan yhteiselo pehmojen suhteen edistyy, päätyvätkö pöllö ja leijona piankin pehmojen hautausmaalle. 

Tähän mennessä tarkkailuni on paljastanut seuraavaa: Saana ottaa pehmot hellästi käpäliensä väliin ja nuolee sievästi niiden korvia tai jalkaa. Aivan uskomatonta! Jokohan luottaisin pennun hyväntahtoisuuteen, niin että hankkisin sille oman lelun, ettei sen tarvitsisi leikkiä lastenlasten tavaroilla!

Eilen Saana sai pojantyttäriltä tuliaiseksi köysisolmun. Inari oli sen valinnut, niin kuin aikoinaan Hillan valkoisen kaulapannan, jonka hän Hillan kuoleman jälkeen halusi muistoksi itselleen. Ehkä Hillan henkinen perintö onkin paljon suurempi ja arvokkaampi kuin kaikki häviävä krääsä. Nyt on valkoisen lumikuningattaren tilalle astunut pieni harmaankirjava vintiö, jolle suuri suku on valmiina avaamaan sydämensä. Edessä odottavat isot ovat tassunjäljet, joihin pikku-Saanan odotetaan astuvan.