Juuri kun ehdin oppia vähän tämän talon paikkoja, kaikki muuttui poikien saapuessa toiseksi. 
Sohva, jolta olemme arvokkaasti katsoneet emännän ja isännän kanssa rakkauselokuvia ja Havukka-ahon ajattelijaa, ei enää olekaan tavallinen sohva. Se on muuttunut hurjaksi merirosvolaivaksi. Pelottomat merirosvot seilaavat kuohuvilla aalloilla, huutavat ja kalisuttavat miekkojaan.

Minäkään en ole enää Saana-lapinkoira, vaan hurja kapteeni Koukku. Ensin palvelin laivakoirana ja tähystin märssykorissa, mutta kieppimäisen häntäni ansiosta sain ylennyksen suoraan kapteeniksi.

Laivamme purjehtii hopeakylkisenä kuun valossa. Valkoiset lakanat ovat purjeet, mutta samalla myös pilvet. Kaukana hämärässä horisontissa siintää Mikä-Mikä-maa. 

Kapteeni Koukkuna minulla on enemmän valtuuksia kaikenlaiseen rosvoiluun ja pahantekoon kuin kunnon kotikoirana. Ehdin jo jyrsiä laivaan menevän rapun kulmaa, kuten kuvastakin näkyy. Siinä kahden merirosvon, Luikun ja Laikun, kanssa peuhatessa, taisin innostua vähän liikaa uudesta roolistani.

Kun emäntä on seurannut leikkejämme, niin hän on ollut yhtä aikaa kauhuissaan ja hyvillään. Kuulin hänen sanovan salaa isännälle, että mitä ihmettä me oikein olisimme poikien kanssa keksineet tehdä, jos miellä ei olisi ollut Saanaa heitä leikittämässä.

Osaan leikkiä kyllä hyvin lasten kanssa. Osaan ottaa ranteen suuhuni ja olla jyrsivinäni, mutta narskutan vain leikisti hampaitani. Olen purevinani lasten sormia, hamuan ne kokonaan suuhuni, mutta olen kuitenkin koko ajan tarkkana, etten yhtään satuta. Tai jos tartun housunlahkeeseen tai paidanhelmaan, niin irrotan melkein heti, kun minulle huudetaan, että irti. Osasin tänään käydä herättämässä pienemmän merirosvon päiväuniltakin vain kuonolla puskemalla ja nuolemalla, en raapinut enkä rapsuttanut päin kuonoa.

Luulenpa kaiken kaikkiaan olevani aika kiltti merirosvo.