Olipa, elipä, asuipa pimeässä Pohjolassa, kaukaisilla kankahilla kuningatar Kuolantippa. Hän oli kuvankaunis olento, jonka turkki hohti himmeänä lokakuun iltahämärässä, ja valkea silmämeikki välkkyi kuin ensilumi. Kaikki oli hänessä kaunista ja täydellistä, hänen alamaisensa suorastaan palvoivat häntä. Kuningatar Kuolantippa oli tosiasiassa vasta prinsessaikäinen, mutta hän oli jo vallannut itselleen kuningattaren paikan pienessä kolmen hengen valtakunnassaan. 
Matkoilla hän istui naispalvelijansa sylissä, ja hänellä oli henkilökohtainen autonkuljettaja, joka teki kaikkensa, että matkustaminen olisi kuningattarelle miellyttävää. 
Palveluskunta ei kuitenkaan voinut sille mitään, että kuningatar Kuolantippa kuolasi matkoilla tavattomasti. Palvelijatar kuivasi kuningattaren suupieliä, mutta talouspaperirulla toisensa jälkeen putoili revittynä lattialle.

Palvelijatar ja autonkuljettaja olivat peräti huolissaan kunigatar Kuolantipan voinnista. Sylki valui solkenaan pitkin kuningattaren leukaperiä, ja kasteli palvelijattaren sadetakin, johon hän oli ymmärtäväisesti pukeutunut matkan vaikeuden jo etukäteen aavistaen. 
- Kuningattaremme läkähtyy janoon, palvelijatar sanoi huolissaan. - Nyt jo tuntuu, että sylissäni olisi kuiva syksyinen lehtikasa. Hän vain pöllähtelee!
Autonkuljettaja vilkaisi kuningatar Kuolantippaa syrjäsilmällä, ja näki, kuinka palvelijattaren kardinaalinpunainen sadetakki oli  muuttunut tummaksi sylkiläiskistä.
- Kuningattaremme on jalo ja kestävä taistelija, kuljettaja sanoi. - Hänhän painaakin jo melkein seitsemän ja puoli kiloa. Ei hän niin nopeasti nuudu.

Palvelijatarta kuitenkin huolestutti, hän vaati, että he ajaisivat huoltoasemalle tai järvenrantaan, missä kuningatar voisi tyydyttää janonsa.
Kuningatar oli kuitenkin niin huumaantunut pahoinvointilääkkeestä, ettei hän juonut mitään, vaikka palvelijatar työnsi hänen suuhunsa vesipisaroita sormenpäillään.

Onneksi kurjakin matka loppuu joskus, auto saapui kuningattaren kesäasunnon pihaan ja palvelijatar laski kuningatar Kuolantipan nurmikolle. Palvelijatar katseli mustaksi kuolattua takkiaan, käveli suoraa päätä pesuhuoneeseen ja työnsi takkinsa koneeseen. 

Mitäpä ei kunnon palvelusväki tekisi  rakkaan kuningattarensa hyväksi. Vaikkapa kylpisi hänen syljessään koko ajamatkan ajan!