Saana-koira kertoo

Nimipäiväni kunniaksi vaelsimme joukolla laavulle nakinpaistoon. Osasin reitin jo hyvin, juoksin edellä näyttämässä. Sitten minun oli taas palattava takaisin ja paimennettava muu joukko kasaan. Juoksin  kilometrin matkan varmaan kolmeen kertaan. Niinpä minulla olikin jo melkoinen nälkä, kun pääsimme laavulle.

Koska olin nimpparisankari, minulle paistettiin ensimmäiseksi oma nakki. Voi, miten se maistui herkulliselta, se olikin elämäni ensimmäinen makkara. Olisi halunnut syödä niitä heti sata!
Kun Julius sitten oli paistanut oman nakkinsa ja heilutteli sitä aivan kuononi edessä, nappasin sen hänen kädestään suuhuni. Silloin isäntä rävähti: - Saana, ei saa varastaa! Nyt heti häpeämään!
Hui, miten isännän ääni kuulosti ankaralta, ei auttanut muuta kuin luikahtaa laavun alle pakoon. Vähän ahdasta sinne oli hivuttautua, mutta puikahdin kiireesti, polkuanturani vain vilahtivat. Emäntä alkoi muistella erästä näpistelevää koiraa.
- Muistatko, kun oltiin koulun kanssa retkellä, ja rehtorin koira söi kaikilta ekaluokkaisilta kädestä makkaran. Ainakin 25 isoa käivärää.
- Kyllä meidän Saanalla täytyy kuri olla, varastelun on heti loputtava, isäntä saarnasi.

- Vei Saana jo viime viikolla pöydän reunalta sämpylän, emäntä paljasti. - Soitin silloin tyttärelle ja sanoin, ettei Hilla-vanha koskaan sellaista tehnyt.  "Vai ei muka tehnyt", nauroi tytär. "Etkö muista, kuinka se oli ihastunut käsineisiin? Taisit joutua ostamaan puoli tusinaa hansikkaita varastettujen ja pureskeltujen tilalle!"

Emännän oli myönnettävä, että aikaa kultaa muistot.

Minulla vain oli niin paha mieli, kun olin näpistellyt ja minua oli moitittu, että jäin häpeämään laavun alle. Vaikka emäntä laskeutui vaivalloisesti ähisten itse vatsalleen ja yritti nähdä minut sinne kaivautuneena. Hän yritti houkutella minua ylimääräisellä makkaranpalalla, mutta en liikahtanutkaan. Nolotti niin kovasti, tämä oli ensimmäinen kerta, kun minua näin kovasti toruttiin.

Sitten kun isäntä kiersi poikien kanssa siivoamassa linnunpönttöjä, ja he rehjustivat pöntöltä toiselle, minäkin liityin huomaamatta jonon jatkoksi. Sain nuuskutella sammalta, jota pantiin pehmikkeeksi pönttöjen pohjalle. Oli hauskaa ajatella, että ensi keväänä niihin tulisi uusia asukkaita. Sillon minäkin olisin jo monessa asiassa paljon viisaampi ja vilmaattisempi!