Menimme kaikki kolme pihalle seurailemaan, kuinka tuuheahäntäinen, valtavan suuri uroskettu liikkui talon edessä rantavainiossa. Se kuljeskeli edestakaisin kuono maassa, pysähteli ja kaiveli, eikä tuntunut huomaavan meitä ollenkaan. Sitten isäntä naksutti sille kieltään, kettu säpsähti, kohotti päätään ja lähti juoksemaan häntä suorana notkoa kohti.
- Olipa komea kettu! emäntä ihasteli. 
Minä en viitsinyt vastata mokomaan kehumiseen, minua harmitti kovasti, että sellainen konkarikettu oli ilmestynyt minun myyränmetsästyspellolleni.

Täällä maalla saan vaellella omine kuonoineni pihapiirissä ja vähän sen ulkopuolellakin. Emäntä luki koirakirjastani, että lapinkoiran pennut ovat rohkeita ja uteliaita ja niiden alue voi välillä olla aika laaja. Minun alueeni on kuin ympyrä, jonka keskeltä kaikuu vähän väliä emännän huuto: - Saana, missä sinä ole-et?
Turhan kovaa hän kyllä huutelee. Täällä hiljaisuudessa minä kuulen kuiskauksenkin ja tulen kyllä vikkelästi, sillä emännällä on minulle yleensä jotain: nami, sana, toru tai taputus.

Aluksi emäntä kulki perässäni askele askeleelta, eikä uskaltanut päästää minua ulos hämärissä enää ollenkaan. Nyt hän on melkein rauhoittunut, vaikka seuraakin ikkunasta, kuinka taiteilen joka päivä kellarin harjalla. Tykkään tähystää korkeilta paikoilta, kai minussa on sen verran vahtikoiran vikaa.

Kyllä minulle on asetettu tyhmiä rajojakin. Kompostille en saisi mennä ollenkaan, mutta osaan kyllä pujahtaa sinne salaa. Keittiön roskistakaan minulla ei ole lupa tonkia. Emäntä on kietonut kuminauhan vetimiin esteeksi, niin kuin ainakin pikkulapsille.Todella mielelläni kaivaisin puukoreja ja jyrsisin polttopuita, mutta sitä herkkua ei ole kuin salaa tarjolla. Ja kaiken sen hauskuuden päätteeksi emäntä tulee kaivamaan sormellaan puutikut suustani.

Meidän sammalmetsän lähellä oli sunnuntaina kumma raja, jonka yli Lauriina ei uskaltanut astua millään. Maahan oli pudonnut kuusen kerkkiä, joita tyttö todella pelkäsi. Edellisenä päivänä hän oli hypsytellyt kuusenkerkällä nenänpieltään, nyt hän tuntui luulevan niitä eläviksi. Tyttö makasi maassa vatsallaan ja parkui. Kävin tökkäisemässä kuonollani, että nouse pystyyn vaan, mutta mikään ei tehonnut. Kai siinä oli jokin keijujen salainen raja - enpä saanut asiasta kunnon vainua - mutta onhan Lauriina vähän keiju itsekin. 

Yksi tärkeä kasvamisen raja on viime päivinä ylitetty: minusta on nyt tullut siisti! Sanomalehdet  huoneen nurkassa  ovat muuttuneet pelkiksi riekaleiksi ja ovat valmiita poisheitettäviksi. Isäntä jo ehti uhkailla, että hän ostaa minulle vaippoja. Huh ja hau, kyllä olisin pöllyttänyt semmoisesta yrityksestä pumpulit pellolle!
Onneksi meillä sitä vastoin vietetään nyt Kuivan Koiran-päivää!