Saana%20l%C3%A4t%C3%A4kk%C3%B6leidi-norm

- Kaikki säät ovat mainioita koiran ulkoiluttamiseen, kunhan vaan ensin saa raahauduttua pihalle, emäntäni sanoi, kun ripusti kastunutta takkiaan pesuhuoneeseen kuivumaan.
Olin samaa mieltä, sillä meillä oli oikein mukava aamukävely. Olin saanut kokeilla eilen ostettuja uusia valjaitani. Ne olivat minulle tosin vähän liian isot ja kieppuivat puolelta toiselle, lonksahtelivat vasemmalle ja oikealle, mutta eivät ne menoa haitanneet. Kohta minä kuitenkin kasvan ja täytän ne.

Polullemme oli muodostunut sateesta pieniä järviä. Jäin ihmettelemään niitä, nostelin uuden uimapaikan reunalla tassujani vuorotellen ylemmäksi, tips,tips.

- Taidat olla, Saana, oikea lätäkköleidi, kun et ryntääkään kahlaamaan lätäkköön. Edeltäjäsi meni pentuna kuin höyrylaiva lätäköiden halki. Vesi lensi välillä oikein  kaaressa. Vasta sitten vanhempana Hilla alkoi vähän varoa ja kierrellä niitä.

Ha - uu, taidan kyllä olla aika siisti typsykkä. Varon valkoisia nilkkasukkiani, en sieppaa villinä paperinenäliinoja polun varrelta mutusteltavakseni (joita emäntä sai kaivaa sormellaan edeltäjäni poskesta), enkä riehaannu muiden koirien kakkakökkäreistä.

Emäntä sanoo, että syönkin siististi, en kuolaa, enkä roiski ruokaa ympärilleni, vaan massuttelen rauhassa pikku palan kerrallaan.
Minusta voi kai siis sanoa, että olen leidi - ainakin pieni sellainen. 

Kuvaan minulle on puettu eilen ostetut valjaat. Eivätkös sovikin turkkini kanssa sävy sävyyn?

Saana%20ja%20valjaat-normal.jpg