Johanneksen ja Juliuksen kanssa meno oli vauhdikasta. Juoksimme edestakaisin, välillä pojat ajoivat minua takaa, sitten taas minä heitä. Välillä olimme kaikki kolme yhtenä mylläkkänä, kun tuli törmäyksiä. Julius kolautti rytäkässä päänsä, mutta minä luikersin kasan alta ehjänä ja vikkelästi.

Poikien huone oli varsinainen aarreaitta, vaikka he olivat yrittäneet nostella tavaroitaan turvaan. Kannoin sieltä kynän, tarran, muovisen pikkuahvenen, pehmohauen, legopaikan, nenäapinan, mammupupun, kalsarit, yöpyjamahousut, leikkikeittiön kattilankannen ja paistinlastan, palapelinpalan ja mitä vielä. Kaikki kuitenkin otettiin minulta pois. Ainoa minkä sain salaa jyrsittyä, oli tukkirekan muovinen telaketjunsuojus. Jotain sentään!

Johannes ja Julius halusivat kuulla minun kertovan iltasadun.
- Kerro sellainen tarina, jossa ollaan me ja Saana-koira ja Kapteeni Koukku ja Luikku ja Laikku ja Simo!

Sitten vain aloitin: - Olipa kerran rohkea poika, jonka nimi oli Julius-Johannes.
Pojat: - Joo, ja sillä olis miekka!
Saana: - Julius-Johanneksella oli pi-itkä Roomasta tuotu muovimiekka.
Pojat: Se olis valomiekka!
Saana: - Julius-Johanneksen valomiekka säihkyi yössä, kun Kapteeni Koukun laiva purjehti sinisenmustalla yötaivaalla.
Pojat: - Saanallakin olis valomiekka!
Saana: - Hau, hau ja tottakai! Saana heilutti valomiekkaa etukäpälissään Kapteeni Koukun edessä, niin että hänen apulaistensa Luikun, Laikun ja Simon pöksyt tutisivat niin kovasti, että tuskin pysyivät päällä.
Pojat: (Nauravat leuhkoina, kun me olemme niin hyviä taistelijoita.)
 

Pojat olisivat kuunnelleet vaikka kuinka tätä vuorovaikutteista satua, mutta minut voitti uni kesken kaiken alkuillan riehumisen jälkeen. Laskin kuononi käpälien päälle ja annoin poikien kuvitella itse tarinan lopun. 
Kuulin torkkumisen läpi, kuinka Julius toivoi: - Olispa Saana meidän koira, niin se kertois meille Kapteeni Koukku-tarinoita.
Siihen emäntä kuului sanovan, että olen vähän poikienkin koira, että pojat saavat välillä hoitaa minua, kun emäntä joskus lähtee matkoille.
Sehän minulle kyllä sopii. Täällä on meno paljon villimpää kuin meillä kotona, ja lattialla tuhatkertaa kiinnostavampia tavaroita. Meillä on vain matot - ja silloin kun olin pikkupentu - ei pidetty edes niitä!