kortti%20Saanajoulupostia-normal.jpg

Autoin emäntää joulukorttien lähettämisessä. Olisin halunnut nuolla merkit kiinni. Valitettavasti niissä oli tarra takana ja pari merkkiä jäi kiinni kuonon päähän.
- Oho, kuinkas sinun noin hassusti kävi? emäntä ihmetteli. - Minne sinut muka pitäisi lähettää?

En minä minnekään tahdo kotoani lähteä, mutta joulupukille haluan kirjoittaa, niin kuin kaikki muutkin lapset. Olen ymmärtänyt, että joulupukki on jonkinlainen toivomusolento, jolle pikkukoirakin voi paljastaa sydämensä hartaimmat toiveet.
Minun listani olisi tällainen:

1. Kiva koirakaveri, jonka kanssa voisin telmiä niin paljon kuin käpälissä virtaa riittää.

2. Pallon-palauttaja-robotti
Emäntä ja isäntä ovat melko jaksavaisia, mutta minulla on kyllä enemmän kestävyyttä kuin heillä.

3. Oma hampaanteroitus huonekalu.
Jyrsin tosi mielelläni pöydänjalkaa, mutta kun se aina kielletään, haluaisin oman pöydän.

4. Ruokaa!!!
Kaikki ruoka kelpaa. Olen syönyt aina kuppini tyhjäksi. Vain kerran jätin Lauriinan keksin, minkä hän oli pudottanut kuppiini. Se oli riisisuklaa Nippon, ja jäi minulta syömättä.

5. Automaattitäytteinen luu, joka ei koskaan tyhjentyisi.

6. Kynnet, jotka eivät kasvaisi ollenkaan.
Tassuni kutiavat ihan kauheasti, kun emäntä yrittää leikata kynsiäni. Voi, kun sitä kutitusharmia ei olisi!

7. Pääsisin koirakouluun pentuluokalle.
Emäntä ja isäntä kyllä opettavat minua koko ajan, mutta haluaisin luokkatovereita.

8. Toivoisin, että kaikki roska-autot häviäisivät maailmasta!!!
Nytkin juuri joku hirvitys rämistelee meidän naapuripihassa.

9. Saisin oman jouluamarylliksen, jota voisin rauhassa tutkia. Eikä haittaisi ollenkaan, jos se vähän keikahtaisi.

10. Koska olen kiltti pikkukoira, toivon myös emännälle ja isännälle jotakin.
Tuo, kiltti joulupukki, heille niin leveä sänky, että minä saisin ruveta nukkumaan heidän välissään.