Illalla isäntä kantoi valtavan lihaköntin pakkasesta sulamaan. Menin muiden mukana katsomaan sitä lähempää. Tähän lihaan näytettiin suhtautuvan eri tavalla kuin muihin ruokiin. Tällä oli oma nimikin: kinkku. Tätä kierreltiin, kaarreltiin, arvioitiin ja tökittiin.
Harmi vaan, että kun minä halusin sitä kuonollani tökkäistä, minut huitaistiin heti taaemmalle.

- Täytyy panna kinkku sellaiseen paikkaan yön ajaksi, ettei Saana pääse sitä syömään, emäntä sanoi.

Hau, vai niin! Tällainen kurja asia otettiin siis heti huomioon! Isäntä työnsi kinkkua sivupöydällä  taaemmaksi ja rakensi eteen barrikadin glögipurkeista, riisi- ja sekahedelmäpusseista.
Emäntä katseli touhua pää kallellaan kuten minäkin. Meillä taisi olle vain päässämme päinvastaiset ajatukset.

Emäntä sanoi isännälle: - Muistakos vielä sen joulun, kun Hilla varasti meidän kinkun?

Ahaa! Siitä tämä vainoharhainen suhtautuminen siis jouhtui! Sain kuulla sivusta koko jutun.

Emäntä ja isäntä isäntä viettivät kahdestaan maalla joulua. Joulupäivänä he istuivat hieman ikävissään ja vaitonaisina pirtin pöydän ääressä, joivat joulupäivän kahvia ja tuijottelivat pihalle. Silloin he näkivät jotakin hirveää! Valkoinen Hilla-samojedi makasi vihreällä joulunurmella ja piteli jotain pyöreää käpäliensä välissä. Ensin emäntä luuli, että se oli pallo. Sitten hän tähysti tarkemmin ja tajusi pallon kinkuksi.
Hän ryntäsi pihalle pelastamaan, mitä vielä pelastettavissa oli. Kinkku oli yhä pyöreä ja kaunis, mutta ruohon, sammalien ja hampaanjälkien peitossa.
Niin siinä kävi, että Hilla sai pitää kinkun. Emäntä ja isäntä lohduttelivat toisiaan, että, eipä haittaa, nythän on jo joulupäivä kohta illassa. Eikä menetys emäntää korvennut kovasti muutenkaan, sillä hän on kasvissyöjä. Isäntä-rukka siitä koiran rosvouksesta enemmän joutui kärvistelemään.

Minä en olisi varastanut kinkkua! Ihan turhaan se työnnettiin ulottumattomiin. Potkasta olisin vain vähän kiskaissut,  ehkä nirhaissutkin kokeeksi, mutta sekin jäi -  vielä tällä kertaa.

(P.S. Jos joku ihmettelee, kuinka kinkun varastaminen ollenkaan oli mahdollista, niin näin se kävi: maalla sellaisia ruokia, jotka eivät mahtuneet jääkaappiin, säilytettiin talvisaikaan kylmän kuistin pöydällä. Sieltä Hilla oli onnistunut kinkun nappaamaan.)