Olin aamulla kurja ja kipeä. Yöllä olin oksentanut matolle ja pian sen jälkeen minulle tapahtui toinen samanlainen vahinko. Uloskaan en olisi jaksanut mennä, kellahdin vain kyljelleni, kun emäntä alkoi pyytää minua aamulenkille.
- Mikä sinulla, Saana, oikein on? emäntä hätäili ja alkoi muistella, mitä oli tapahtunut eilen. 

Minulla oli ollut illalla kova vauhti päällä, kun meidän pienet, Karoliina ja Johannes, leikkivät, niin minä halusin tietysti mukaan. Leikkimiseni taisi mennä välillä yli, sillä onnistuin repimään merirosvon hatun ja puremaan pöydänjalkaa.
Siinä vaiheessa emäntä haki minulle oikean keittoluun viihdykkeeksi, ja se oli kyllä häneltä suuri erehdys.
Minä olin luusta aivan onnessani. Kaikkien nahkaluitten jälkeen tuntui, että tämäpä vasta on todellista koiran elämää!

Loppiaisaamu olikin sitten pelkkää katumista: emäntä katui, että oli antanut luun, ja minä kaduin, että olin sen ahminut.

Olin niin kipeä, ettei mieleni tehnyt tehnyt syödä, eikä liikkua, leikkimisestä puhettakaan. Makasin vain kiepillä viileässä oven edessä. Siellä kaikki kävivät minua ihmettelemässä ja surkuttelemassa. Emäntä alkoi etsiä jo eläinlääkärin numeroa, mikä ei ollutkaan helppo tehtävä, kun oli parhaillaan harvinainen juhlapäivä, loppiainen. Näytti siltä, että juuri tänään koko Suomi on pysähdyksissä.

Juuri kun perheeni oli vaipumassa epätoivoon, Karoliina keksi ruveta syöttämään minulle kädestään juuston palasia. Lurpsautin kielelleni pikkiriikkisen juuston murusen.
- Eläköön, Saana syö! tyttö alkoi ilosta kiljua.
Siitä syömiseni vähitellen alkoi, kun Karoliina syötti sormillaan minulle palan kerrallaan. 

Sitten hän laittoi lautaselle riisipuuron nokareen ja alkoi syöttää minua teelusikalla niin kuin pientä siskoaan. Syömispaikkanikin oli varsin poikkeuksellinen, sain ruokalautaseni nojatuoliin.
Kaikenlaista hemmottelua sitä kipeä koira saakin osakseen! 

Tämä kaikki kuitenkin piristi mieltäni ja erityisesti kieltäni niin, että loikkasin siinä samassa lattialle ja hyökkäsin vinkupalloni kimppuun.
- Eläköön, nyt Saana parani! Se haluaa jo leikkiä tavaroillaan! Karoliina kuulutti.
Emäntä ja Johannes kiirehtivät katsomaan, kun vierittelin palloani edestakaisin ja syöksyilin jo sen perään.

- Loppiainen lopsahti, riisikuppi kopsahti, emäntä sanoi.

Onneksi minulle ei tullut sen kummempaa lopsahdusta. Nyt taas olen reipas ja iloisella mielellä. 
Eikä emäntäkään enää haksahda missään mielen muljahduksessa antamaan minulle typeriä keittoluita.