Retkeilin Hiihtomaassa isännän ja Johanneksen kanssa. Hiihtomaa ei kylläkään ollut nimensä veroinen. Lunta ei ollut nimeksikään, jostain kuopasta sitä saatoin sentään kuonollani kaivella lumipallon verran.

Kuulin isännän kertovan, että tavallisesti tähän aikaan Hiihtomaasta lähtee laaja latuverkosto joka suuntaan, ja lapset laskettelevat rinteitä pulkilla ja muilla vempeleillä.
Vaikka pulkkamäkiä ei ollut, eikä latujakaan, onneksi sentään paras paikka Hiihtomaassa oli tallella: kota nuotioineen.

Haistoin jo kaukaa savun hajun, joka kiemurteli kodan piipusta, se tuntui oikein lupaavalta. Isäntä alkoi paistaa Johannekselle ja itselleen makkaroita. Hän veteli viiltoja makkaran pintaan ja työnsi sitten tikut hiillosta kohti. Minä ihmettelin, oliko isännälle tullut laskuvirhe, kun ei paistanut minulle makkaraa ollenkaan. Kauhistelin, että olisiko tämäkin vielä surkea paastopäivä, kuten eilinen ja toissapäiväkin olivat olleet.

Kun makkara oli oikein houkuttelevan ruskea ja tuoksuva, niin isäntä ojensi makkaraa Johannekselle. Poika ravisti päätään ja sanoi: - En minä syö makkaraa ollenkaan!
Isäntä hämmästyi: - Kuinka niin? Vaikka te joka perjantai leikitte olohuoneessa, että olette retkellä ja paistatte makkaraa takassa!
Johannes ravisti päätään: - Julius syö makkaraa, mutta minä juon vain mehua!

Hau-uu, mikä onni minua nyt kohtasi! Isäntä ojensi minulle vastapaistuneen makkaran. Tämä oli ihana päivä kaiken paastoamisen jälkeen!

P.S. Illalla ruokaseikkailut jatkuivat, kun saimme vapaaliput Johanneksen ja Karoliinan merirosvonäytelmään, jossa merirosvot retkuilivat. Merirosvot istuivat vain koko näytelmän ajan laivan kannella (= keittiön pöydällä) ja joivat rommia (=omenamehua) ja söivät suklaakeksejä. Istua nökötin katsomossa isännän ja emännän rinnalla ja katselimme vesikielellä merirosvojen herkuttelua. Lopulta  kun oikein valitimme kuivin suin, meillekin sentään järjestettiin jotain väliaikatarjoilua. Minullekin tarjottiin puolikas kanakierre, nam!