J%C3%A4%C3%A4ll%C3%A41-normal.jpg

Kuvassa olen emännän kanssa retkellä järven jäällä. Emäntäni varjo näyttää paljon tyttömäisemmältä ja pitkäjalkaisemmalta, kuin hän todellisuudessa onkaan. Ja minun varjoni vasta kummallinen onkin: näyttää aivan siltä kuin haukka istuisi puun oksalla. Apua, vaaniiko joku minua - vai onko se vain minun kiltti koiraenkelini!

Koirakoulun opettaja oli neuvonut emäntää, että minut voisi pitää ulkona vapaana niin, että perässäni liehuisi  kuormaliina. Se antaisi minulle tunteen, että olen turvallisesti kiinni taluttimessa, mutta jos lähtisin livohkaan, minut saisi sen avulla paremmin kiinni astumalla liinan päälle.

Tämä oli tietysti silkkaa pienen koiran huijausta, mutta ei mitenkään vaarallista. Pääasia, että pääsin tänään järven jäälle ja sain temmeltää siellä vapaana. Hau-uu, kylläpä se oli hauskaa!

Meilläpäin on ollut koko viikon kova pakkanen, aamulla mittari kuulemma hipoi lähes 20 astetta. Jäälläkin kävi kova viima. Varsinkin emännän nahkanaamaan se kävi purevasti. Emäntä muisteli erästä heidän vaihto-oppilastaan, joka oli kotoisin oikein lämpimästä maasta, Kaliforniasta. Tämä poika oli talvella ollut aivan ihmeissään, kun hänen naamanahkaansa oli pakkasessa ensin pistellyt, mutta pian sen jälkeen poika oli kauhistuneena parkaissut: - I cannot feel my face!
Minulla ei tuollaista murhetta ollut ollenkaan. Välillä pöllytin lunta niin, että naamani oli aivan lumen peitossa, jota piti sitten ravistella pois. 

J%C3%A4%C3%A4ll%C3%A4%202-normal.jpg

Viivyimme järven jäällä niin pitkään, että aurinko alkoi jo laskea. Emäntä oli aluksi pelännyt, että kestääkö jää häntä ollenkaan, pelkäsi jokaista rasahdusta, mutta nyt hän ei olisi malttanut lähteä kotiin, kun oli niin kaunista.
Minä en kauneudesta ja auringonlaskujen väreistä ymmärrä mitään, kun me koirat olemme värisokeita. Minun mielestäni kaikki säät ovat vain yhtä hyviä ulkoilusäitä. Peuhasin kiltisti kuormaliinani kanssa ja annoin emännän rauhassa nauttia illan väreistä. Ehkä pääsen näin toisenkin kerran pitkälle ulkoilulenkille.

J%C3%A4%C3%A4ll%C3%A4%203-normal.jpg