Saana%20tuliaiset-normal.jpg

Emäntäni työntyi kahden suuren vetolaukun kanssa ovesta sisälle. Olin aivan pökertyä onnesta, mutta nyt olen jo niin iso koiratyttö, etten enää lirauttanut ilopisuja lattialle.

Me koirat tunnistamme ihmiset heidän hajustaan, mutta nyt oli emännässä jotain kummaa. Hän tuoksui - ei - hän suorastaan haisi niin voimakkaasti, että minun täytyi oikein aivastaa. Hats-hii ja hau-uu!

Emäntä alkoi vetää laukkunsa vetoketjua auki, sieltä vasta hajupilvi pöllähtikin! Hän alkoi kaivaa isännälle tuliaisia.
- Tässä on sinulle lippis ja T-paita. Katso, miten tuoreita taateleita! Ja toin sinulle kiviä erämaasta ja Pyhän maan hiekkaa!

Katselin kummissani tuota touhuamista. Eikö minulle ollut mitään?
- Voi, Saana-kulta, ei minulla ole sinulle mitään. Ei kai se haittaa? Tule tänne halittavaksi! emäntä sanoi kuin vastaukseksi ajatuksiini ja olisi kahmaissut kainaloonsa. Mutta minä väistin.

Vai, ei minulle mitään! Tosi pahasti tehty! Olisin mielelläni halunnut tuliaisiksi vaikkapa kamelin sääriluun.
Isännän kävi minua sääliksi. Hän alkoi purra taateleista kiviä ja antoi mehukkaat palat minulle. Hau ja nam! Koirat siis syövät muiden tuliaisten puuttuessa taateleita. 

Jossain vaiheessa kaamea hajupussi kieri lattialle. Menin heti sitä nuuhkimaan. Emäntä veti kuonoani kauemmaksi ja alkoi höpöttää: - En kyllä yhtään muista, mitä mausteita nämä ovat. Mihin tätä savupaprikaa pantiin, keittoon vai salaatiin? Ja oliko tämä pussi riisimauste vai keittoon tarkoitettu? Vai sittenkin salaatiin? Tämä salvia on kuitenkin tee, ja hyvä vatsalle. Luulisin.

Kun kuuntelin emäntää, ajattelin, että oli oikein hyvä, ettei hän ollut keksinyt tuoda minulle tuliaisia. Jos on noin huonomuistinen, niin hänhän tarjoaisi minulle varmaan käsivoidetuubia maksapasteijana.
Kaikki oli siis hyvin, kun emäntä oli taas kotona, vaikka haisikin yhtä kamalalta kuin matkalaukkunsa.