Saana%20Eilatin%20j%C3%A4lkeen-normal.jp

Olemme katselleet emännän kanssa toisiamme uusin silmin hänen reissunsa jälkeen.

- Kauheaa, miten Saana on kasvanut reilussa viikossa! emäntä ihmetteli minua. - Se ei näytä enää miltään koiravauvalta!
No, en tietenkään näytä! Minulla tuli viime viikolla seitsemän kuukautta täyteen, ja sain isännältä juhlapäivän kunniaksi jopa täytetyn herkkuluun.

- Saana on paksuuntunutkin melko tavalla, emäntä ilmoitti, kun katseli minua pää kallellaan.
Vai olen minä paksuuntunut. Voisin sanoa samat sanat! Emäntäkin näyttää herkutelleen jättiannoksilla Punaisen meren rannalla. Isäntä alkoi onneksi puolustaa minua.

- Olen antanut sille  vielä kolme kertaa päivässä ruokaa. Kyllä pikkukoiran täytyy saada kunnolla syödäkseen!
Hau-uu, olin isännän kanssa täsmälleen samaa mieltä. Menin hänen vierelleen seisomaan kaveruuden ja yhteisymmärryksen merkiksi.

Taas emäntä tuijotti minua kulmat kurtussa.
- Mitä ihmettä Saanan reisille on viikon aikana tapahtunut? Sieltähän pilkistää mustan turkin seasta valkoisia karvoja! Saana on ihan kuin harmaantunut!
Isäntä kyhnytti leukaansa. - Sitä Karoliinakin sanoi, kun menimme yhdessä koirakouluun. Hän sanoi, että Saana on pölyyntynyt.

Nyt kyllä meni jo liian pitkälle. Vai pölyyntynyt! Kas kun en homehtunut!

Onneksi emäntä lopetti siihen minun tarkkailemiseni, hän sanoi vain: - Olet sinä Saana varmaan Suomen kaunein seitsemänkuinen lapinkoira. Tai ainakin meidän kylän koiramissi! Ja meidän talon ihan varmasti, vaikka reidet näyttävät siltä, kuin olisit hyppinyt vehnäjauhosäkissä!
Hau, hau, nyt tämä harmaantumishöpötys saa minun puolestani riittää. Jos viikossa muutun noin paljon, mitä kaikkea vielä ehtiikään tapahtua?