Emäntä: Kun Saana tuli meille, elämämme muuttui ja sai uutta rikasta sisältöä. 

Minä: Hau-uu, niin varmaan muuttui. Emäntä ei voi enää vedellä aamu-unia, kun käyn viideltä hänet herättämässä. Tökkään märällä kuonolla poskeen tai lurpsutan hänen korvaansa. Eikä hän voi nykyisin vetelehtiä aamutakissaan kymmeneen, kun minut pitää viedä pisukeikalle. Lenkkipuku vaan  päälle ja lämminvuoriset löntsärit jalkaan.

Emäntä: Tänäkin aamuna lenkkeilimme yhteisymmärryksessä. 

Minä: Hau, vai yhteisymmärryksessä! Emännän hajuaisti on tuhat kertaa huonompi, eikä hän voi ymmärtää, miten tömäkältä voi ojanpohja lemuta tai siltarumpu tuoksahdella. Hän on aina repimässä kurkusta minua pois. Varsinkin kun onnistun kierittelemään raadossa!

Emäntä: Ja lenkin jälkeen juomme rauhassa aamukahvia!

Minä: Lenkin jälkeen päästelen höyryjä. Olen  lopen kyllästynyt talutin- ja tepsutushajoituksiin. Juoksen rinkiä niin, että matot lentelevät. Pompin nojatuoleihin ja sohvalle, enkä pysähdy.  Emäntä pyydystää minua hännästä, mutta haroo ilmaa. Viiletän  ohi matalana ja mutkissa liu´un kylkimyyryä. Emännän kahvikuppi läikkyy, kun pöytä tärisee ja hyppii. Ja marimekon liinaan leviää pissanmallinen läikkä. 

Emäntä: Saanan kasvatus on ollut yllättävän helppoa. Ei tarvitse kuin vähän heristää sormea, niin pentu jo rauhoittuu.

Minä: Hau ja voi,  joudun harva se päivä miettimispenkille perunakellariin. Emäntä räppää valot pois ja pamauttaa oven perässään kiinni. Istun pökkönä pimeässä ja rähisen rotille. 

Emäntä: Olen syöttänyt Saanaa monipuolisella penturavinnolla, jossa on otettu huomioon kaikki vitamiinit ja kivennäisaineet. Kasvavalle koiralle ne ovat ensiarvoisen tärkeitä luuston kehittymisen kannalta.

Minä: Vo-uu, juu-uu, saan tosiaan kivennäisaineita, kun jyrsin aikani kuluksi multaisia perunoita ja hiekkaisia porkkanoita. Piikkihampaissa vain sora rahisee. Joskus siinä rusahtaa samalla rotan reisiluu. 

Emäntä: Kaiken kaikkiaan, ei voi muuta sanoa, että Saana on hyvä koira. Ihan paras.

Minä: Wau-uu! Tästä me kyllä ollaan samaa mieltä!