Saana%20ja%20hauhaus-normal.jpg

Aamuisin käyn isännän kanssa katsomassa voimalan lauhdeallasta, jolla parhaimmillaan asustaa 700 sorsaa. Nykyisin en edes vaivaannu niitä haukkumaan, vaan istua käkötän pikkupyllylläni ja katselen niiden räpistelyä.

Enemmän minua on ruvennut kiinnostamaan vieressä nouseva asuntomessualue, siellä on kuulemma jotain sellaista, joka saa koirien sydämen sykkimään. Televisiossa näytettiin eräänä iltana, että nyt on valmistunut messutalo, joka on nimeltään Hau House - HauHaus - haukun minä.

Tämä HauHaus on rakennettu koiraperheelle, jossa asustelee kaksi koiraa. Talon rouva näytteli iloisena taloaan ja kertoi, että koirat on otettu sisustuksessa erityisesti huomioon, väreissä sekä lattioiden ja seinien materiaaleissa. Sitten rouva johdatteli TV-kuvaajan saunaan ja näytti tälle, kuinka lauteille menevät askelmat oli rakennettu koirien mittojen mukaan, sillä hänen koiransa tykkäsivät niin kovasti saunoa. Emäntä viittasi kädellään saunan hämärään nurkkaan ja sanoi, että kaipa sieltä tilaa löytyy miehelle ja hänelle. Siinä vasta reilua koiraperheen meinikiä!
Muutenkin oli talon tilat rakennettu niin, että koirilla oli tilaa liikkumiseen ja juoksemiseen.

Tänään halusin päästä ehdottomasti katsomaan HauHausia, mutta isäntä ei välittänyt, katseli vain sorsiansa. Niinpä heti kun isännän tarkkaavaisuus hellitti, kiskaisin taluttimen irti ja syöksyin messualueelle etsimään tätä koirille rakennettua ihmetaloa. Isäntä ei tykännyt tempauksestani ollenkaan, vaan huusi minua luokseen. En kuitenkaan halunnut kuulla, viiletin vain eteenpäin hihna perässä. Isäntä oli aika tavalla peloissaan, kun suuria rakennustyömaan kuorma-autoja kulki edestakaisin. Olin kai siinä vähän vaarassakin. Harmillisinta oli se, etten löytänyt HauHausia, vaikka mennä viipotin kuono maassa.
Siinä etsiessäni aikaa kului sen verran, että isäntä sai minut kiinni ja torui semmoisesta karkuun säntäämisestä.

- Nyt, Saana, lähdetään täältä! Ei tällä messualueella saisi edes asiattomat olla, hän sanoi ja nykäisi minua kotiinpäin.
Vai asiattomat, olihan minulla asiaa! Olisin katsonut mitä parannuksia meidän talossa pitäisi tehdä. Vaikka omilla mitoillani tehty koiran askartelutila, jossa voisin silputa oksia. 

Juoksuun, pallonhakemiseen sekä koirakoulun kotitehtäviin meidän kodin käytävä on tällaiselle pikkupennulle kuitenkin jo oikein sopiva harjoitusrata.