Emäntäni koiraystävä kirjoitti Fb:ssa, että hän tykkää metsistä ja eiryisesti puista.
Niinpä emäntäni sai idean kutsua kaverinsa meidän vanhaan metsään valokuvausretkelle.

Minulle kutsu oli erityisen mieleinen, sillä koirakaverini, Minttu, joka on labbismix, tuli myös mukaan. En tosin ollut tavannut Minttua kuin viimeeksi myöhäissyksyllä. Siitäkin minulle oli jäänyt vähän hämärä muisto, kun olin silloin vielä niin reppana, että luikahdin isompiani auton alle piiloon.

Nytkin minua ensin koiravieraani vähän hirvitti, säksätin pikkuäänelläni, minkä kerkisin. 
Minttu oli kuitenkin kiva kaveri. Se loikki pitkillä jaloillaan ympäri pihaa ja opetti minua kierittelemään selälläni. 

Kyllä meille vähän kinaa tuli keppien jyrsimisestä, sillä aina olimme saman kepin päässä kiinni.

Minttu vanhempana jyrähteli minulle: - Senkin, Saana, pieni likanrätänä, hieman kunnioitusta vanhemmalle nartulle! Päästä heti kepistä irti!

Valokuvausreissu oli emäntien mielestä oikein hieno, sillä kevät oli kauneimmillaan. Tien vierellä kukkivat sinivuokot huppusenaan, ja vanhojen harmaarunkoisten kuusten alla oli paksu neulasien peittämä sammalmatto, jota oli mukava tassutella. Loikimme Mintun kanssa notkossa olevan puron yli edestakaisin. Jää oli melkein sulanut. Vielä edellispäivänä purossa oli ollut vahva jääkansi, mutta nyt sen tilalla oli valkoista vaahtoa.

MInun täytyy nyt vain kuvailla näitä retken ihanuuksia, sillä emännän osalta hänen valokuvansa menivät aivan poskelleen. Koska hän oli viimeeksi kuvannut piirustuksiaan, hänelle oli jäänyt  kahden sekunnin vitka päälle. Ja arvaahan sen, ettei me Mintun kanssa kahta sekuntia pysytty millään paikoillaan!

Emännän koiraystävä sai vallan hauskoja kuvia, joissa Mintun ja minä  nauramme suu selällään, kun Minttu kertoo minulle niin hassuja juttuja. Saa nähdä, jos joskus saisin luvan liittää sen naurukuvan tänne blogiin. On se vaan niin kiva!