Saana%20j%C3%A4%C3%A4%20kotiin-normal.jp

Olen asettunut jo valmiiksi tähän kynnysmatolle vahtiin, sillä huomaan, että meillä on parhaillaan meno ja meiniki.

Tuohon ovipieleen ilmestyi kasa matkatavaroita, ja isäntäväkeni ryntäilee edestaisin yrittäen muistaa kaiken tarpeellisen. 
Minua ei ole tänään kovinkaan paljon huomioitu, ylitseni vain harpotaan ja joskus hajamielisesti sivellään päälakeani.
Tiedän kyllä jo, että se tarkoittaa jotain sellaista, mihin minua ei oteta mukaan.

Olen ollut kyllä viime aikoina edistyskelpoinen matkailija. Kun eilen saavuimme kesäpaikasta tähän kotiin, niin koko kahden tunnin aikana en tarvinnut enää yhtään oksupussia. Emäntä istui kyllä pyyhe polvien suojana ja pussi avattuna, muttei minun tarvinnut edes nieleskellä matkalla. Se on hyvä merkki se! Ehkä minusta tulee vielä jonakin päivänä oikein sankarimatkailija ja pääsen sinne lapinkoirien kotimaahan Lappiin käymään.

Kohta minua tulee hoitamaan nahkatätini ja sitten nahkasiskoni.
Tiedän kyllä, että he hemmottelevat minua, ja muutenkin on jääkaappiin ostettu minua varten ylimääräistä: nakkeja ja lihapullia.

Ehkä tämä tästä vielä ilohaukuksi muuttuu!

Koska näppäinorjani on nyt viisi päivää matkoilla, niin Saana-blogi sulkeutuu vähäksi aikaa.

 Naps ja hau ja heippa!

 

Matkatavarat-normal.jpg