Saana%20juhannus-normal.jpg

Hetki sitten on kesäkotini muuttunut kovin hiljaiseksi. Juhannusvieraat ovat pakanneet kimpsunsa ja kampsunsa kasaan ja huristaneet autoilla tiehensä. Jäin isännän ja emännän vierelle seisomaan ja katselemaan, kun kavereistani yksi toisensa jälkeen hävisi näkyvistä ja lähti omiin juttuihinsa, josta minulla, pienellä koiratytöllä, ei ole oikein mitään käsitystä.

Onneksi sentään Johannes ja Julius jäivät vielä viikoksi leikittämään minua. Minulla on ollut koko viikon niin paljon leikkikavereita, että pääni on mennyt aivan pyörälle, kun  kaikki ovat pyrkineet minua neuvomaan ja komentamaan.
Tunnen tosiaankin olevani lauman hännänhuippu, kun  2- , 3-, 4- ja 5-vuotiaat nahkalapset ovat retuuttaneet minua kaulapannasta sinne tänne tai kärttäneet kävelylle. 
Niin, enhän minä ole kuin vasta yhden vuoden, mutta eikös se vastaa ihmisen iässä seitsemää!

Saan kyllä laukata vapaasti lasten kanssa pihamaalla ja isompien kanssa juosta järvenrantaan.

Isot tytöt olivat kovin hullaantuneita laiturin keikuttamiseen. Siinä hommassa minun lapinkoiran tasapainoaistini oli vähän kovilla, sillä pelkäsin keikahtavani koko ajan järveen.

Minusta on kyllä todella hauskaa kahlailla pitkin rantoja. Välillä olen niin märkä, että vain korvannipukat ovat kuivina. Innostuin eilen illalla lähtemään sorsapoikueen perään. Sorsaemolla oli kuusi pientä sorsanpoikaa uiskentelemassa jäljessään. Minäkin yritin liittyä joukon jatkoksi, mutta minusta ei oikein taidettu tykätä, sillä emo keräsi nopeasti lapsensa kasaan ja johdatti ne kaislikkoon piiloon innokkaalta räpiköinniltäni.

Hau ja hoh-hoi, nyt minua taitaa vähän väsyttää vauhdikas juhannuksen vietto. Otanpa pienet nokoset sillä aikaa, kun Johannes ja Julius katselevat isännän kanssa Rölli-peikon seikkailuja.