Meillä on koko viikon ollut kova vilske, kun talo on ollut täynnä leikkikavereitani. Täällä ovat juoksennelleet Lauriina, Esteri, Johannes, Julius sekä isommat tytöt Inkeri, Inari ja Karoliina, jotka ovat hellitelleet ja kouluttaneet minua.
Minulla on riittänyt niin paljon pallon hakemista ja keinun kiskomista, etten ole ehtinyt kertoa ollenkaan tärkeitä kuulumisia.

Hau, kuulkaa kaikki! Olen saanut elämäni ensimmäisen postipaketin. Kävimme hakemassa postista 2,8 kg painavan pahvilaatikon, joka sisälsi arpajaisvoittoni: musiikkikeskuksen!

Paketti asetettiin eteeni nurmikolle, ja minun piti nyhtää piikkihampaillani narua auki. Se ei ihan onnistunut, vaan siinä tarvittiin emännän  saksien apua. Nuuhkin kuono pitkällä paketista leijuvaa outoa hajua. Kun musiikkikeskus oli kaivettu  esille, se asetettiin eteeni tuolin kulmalle ja isäntä alkoi esitellä sitä minulle.
- Katsopa, Saana, tässä on erilaisia portteja, joihin voi liittää USB-tikkuja. Sitten voit tietysti kuunnella ihan tavallista radiota.

Hau ja voi - minähän en ymmärrä muunlaisista porteista ja tikuista kuin talojen porteista ja itsepilkkomistani puutikuista! Laite näytti suorastaan vähän pelottavalta, ja niinpä käänsin pääni sivuun, vaikka sen erinomaisuutta yritettiin minulle kovasti markkinoida. Päätinkin lahjoittaa koko rakkineen isännälle, kun hän niin innokkaasti sitä muutenkin tutki.

Luulen sitäpaitsi, etten tarvitse mitään musiikkikeskusta, sillä osaan laulaa itsekin. Välillä kohotan kuononi kohti kattoa ja ulisen pitkään eri korkeuksilta: - Uu- uu-uuu!

Silloin kaikki lähellä olevat keskeyttävät hommansa, alkavat ihmetellä ja kysellä toisiltaan: - Mikäs kumma ääni tuo oli?
Kun he sitten tajuavat, että minä se siinä vain lauleskelen, siitä riittää kovasti hupia. Otan nahkojen naurut kehuksi ja kiitokseksi. 

Sellainen laulaja minä olen! Ei pieni lapinkoira sen kummempaa musiikkia taida tarvitakaan.