Hau ja hei! Olin viime viikolla emännän ja isännän kanssa retkeilemässä Kainuun korvessa Vuokatinrannassa. 

Meillä oli siellä oma mökki Nuasjärven rannalla, jonne minutkin oli toivotettu tervetulleeksi. Sain asiasta oikein sähköpostin, jossa sanottiin, että Saana on tervetullut, mutta hänelle ei ole täysihoitoa, ja että olemiseni maksaa 20 euroa. Kuulin emännän sanovan, että kai se on jotain siivousmaksua.

Viihdyin mökissämme oikein hyvin. Kun emäntä ja isänätä lähtivät sinne täysihoitoonsa, niin minä vetäydyin kiepille laverin alle. Minulle oli annettu monenlaisia herkkuja viihdykkeeksi, niin aikani kului hyvin siinä odotellessa.

Teimme joka päivä pitkiä vaelluksia Vuokatin maastoon. Minusta oli tosi hauskaa vilistää polkuja pitkin. 
Ihmettelin kaikkia niitä lukemattomia hajuja, jotka pöllähtelivät polkujen reunoilta. Varmaan sadat ihmiset ja koirat olivat taivaltaneet niitä pitkin. Isäntä sanoikin, että polut olivat aika kuluneita, niin että puiden juuret olivat törröllään. Minua se ei haitannut, hyppelin vain yli.

Olin kaikkein nopein meidän retkiseurueessa. Kun vaelsimme Hiidenportin louhikkoisessa maastossa, niin olin jo odottamassa isännän kanssa rappujen yläpäässä, kun toiset vasta nousivat portaita. Voit nähdä minut ylhäällä nököttämässä. Muutenkin minun piti vähän väliä katsoa olkani yli ja ihmetellä, missä emäntäni oikein tulee. Hänen äänensä kyllä kaikui kauempaa aina silloin tällöin. Siitä arvelin, että kaikki meni hienosti. Kyllä pienellä paimenkoiralla on välillä vähän pähkäilemistä.