Heippa ja hau!

Olen ollut kovin menevällä päällä, olen huristellut Suomea ristiin rastiin.

Se ei todellakaan ole mitään mielipuuhaani, kun pahoinvointi tahtoo aina välillä hyökätä kimppuuni (kuin naapurin suuri metsäkissa rappujen alta!) ja kääntää vatsalukkuni ympäri. 
Onneksi matkustamisen vaivan sitten korvaavat kuitenkin kaikki kivat tapaamiset ihanien nahkasukulaisteni kanssa.
Minua hellitään ja halaillaan, ympärilläni hyöritään niin, että tunnen tosiaankin olevani LEMMIKKI.

Nyt tytöt harjoituttivat tasapainoaistiani trampalla, että matkustaminen olisi minulle helpompaa. En olisi millään halunnut kiivetä sinne, kynteni harasivat ja jalkani lipesivät - mutta mikään ei auttanut. Minua vietiin kuin pässiä narusta. Tytöt näyttivät minulle kaikkia mahdollisia hyppyjä: jaloilleen, selälleen, pyllylleen. Minua huimasi jo pelkästään trampan hytkyminen ja tyttöjen mätkähtely. Humpsis ja hau!

Ihailin kyllä heidän touhujaan, kun he olivat niin taitavia kahdella jalalla. Kun minulla sentään käpäliä on neljä, ja siltikin keinahtelu minua tuintaa, tökkii  ja tainnuttaa.

Oli miten oli, mutta kun ajoimme isännän kanssa takaisin muutaman päivän kuluttua - matkaa riitti yli 300 km - niin en voinut omaksi ja isännän yllätykseksi yhtään huonosti! Istua kökötin turvavyössäni muina koirina, katselin syksyisiä maisemia, sorsia puiduilla viljapelloilla ja jäniksen pinkomista metsänreunassa - eikä tehnyt heikkoakaan.

Taisi tyttöjen treenauksesta olla minulle aika lailla apua. Kii-tooos!