-

Tänään koin taas jotain uutta. Isännän kanssa marssittiin rantaan, jossa niin mielelläni istun ja katselen kuinka veden päällä hyppii höttiäisiä. Tai enhän minä tiedä, mitä ne ovat, mutta isäntä sanoo niitä sillä nimellä. Ne höttiäiset luistelivat pitkin pintaa ja pilvet näyttivät leikkivän niiden seassa. Se on hauskaa katsottavaa ja yleensä istun kauan rannalla niitä seuraten. Mutta tällä kertaa isännän kasvoilla oli kummallinen virnistys ja siitä tiesin, että jotain muutakin on odotettavissa. Hän otti rannalta pitkän kepin. Minun teki mieli käydä siihen heti hampaiksi, mutta jotenkin se tuntui nyt väärältä. Isäntä sörkkäsi kepin höttiäisten sekaan ja hajoitti pilvet. Sitten hän nosti veden alta ilmoille jonkin kummallisen rautalankaisen hökötyksen ja siellä sisällä sätki jotain salaperäistä. 

- Kas kummaa, nuohan on ruutanoita!

Isäntä näytti pettyneeltä, mutta minä olin innoissani. Ruutanoita, niitahan voisi pyytää lyömään käpälää. Vaan, missäs niiden käpälät on, vain tuollaisia liukkaita viuhkoja ja hajukin on outo, suoraan sanoen epäilyttävä. Liekö noista leikkiin. Paras nuuhkia kauempaa. 

Isäntä kaatoi ruutanat heinikkoon. Minä tartuin toista hampaillani kiinni, mutta se läiskäytti jalallaan minua vasten kuonoa. Vai tässä aijotaan käydä tappeluun. Hyppäsin nelijalkaa paikalla ja haukahdin noille kummituksille. Tapellaan sitten kunnolla.

- Ei me noita syödä, mutta tuon hauen voisin paistaa.

Isäntä oli taas tyytyväinen ja tarttui ruutanaa pyrstöstä ja sinkosi sen höttiäisten sekaan niin että molskahti. Sinne se ruutana katosi veden alle. Mietin, osaako se uida, kun minä en ole varma itsestäni. Isäntä näytti minulle haukea ja sen piikkipäisiä hampaita. Vetäydyin taaksepäin ja haukahdin. Noiden ulottuville en mene ja taidan jättää tappelutkin sen kanssa väliin. Kovin on kummallista väkeä tuolla höttiäisten alla. Taidanpa katsoa jatkossa tarkkaan, jospa näkisin niitä vielä lisää.