mustarastas.jpg

Minulla on meidän pihalla kiusanhenki tai ainakin niin nuo nahkat sitä nimittävät. Se on minulle liian nopea ja aina kun pääsen tarpeeksi lähelle sitä, se kaivaa jostain kätköistään sellaiset viipottimet ja katoaa. En oikein tiedä, miten se sen tekee, mutta poissa se joka tapauksessa on, vain sen inhottava räkätys kuuluu. Isäntä sanoo sitä mustarastaaksi. Heillä on niin kummallisia nimiä kaikille asioille, ettei minun pieni pääni oikein jaksa pysyä perässä.

Kerran seurasin kuistin portaalla istuen, kun tuo kiusanhenki tepasteli pihassa. Olin aivan hiljaa ja katsoin vain, vaikka koko ajan teki mieli lähteä riehumaan ja ajaa se pois. Kiusanhenki tepasteli röyhkeästi minun ruokakuppini viereen ja kurkisti sinne. Sitten se kallisti päätään puolelta toiselle kuin kuuntelisi puhuuko kuppi. Kyllähän minä pieni koirakin tiedän, ettei kuppi mitään höpise. Taitaa olla tyhmä tuo kiusanhenki. Sitten tapahtui jotain kummallista. Tuo otus ei nokkinutkaan minun ruokiani suuhunsa vaan kaivoi kupin alta ison lihavan madon, jonka kiikutti keskemmälle pihaa ja sitten se taas katosi niillä viipottimillaan. Mitä se sillä madolla tekee, ei kai se vain syö sitä? En minä ainakaan sellaiseen matoon koske, sehän on likainen, maan alla mönkinyt ja ties missä. Emäntä sanoo aina, että minulla on siistit tavat, kai se sitä tarkoittaa, etten koske matoihin ja muihin iljettävyyksiin. Toisaalta kyllä minä syönkin siististi hotkimatta ja heittelemättä ruokaa ympäriinsä. Sellaisiakin koiria kuulemma on. 

Tänään tuo kiusanhenki kulki taas aidan viertä. Isäntä otti siitä kuvan ja sanoi, että saan laittaa sen blogiini. Tuossa se nyt komeilee ylpeänä mokomakin riesa, vaikka toisaalta olen alkanut katsella sitä suopeammin, kun se ei koskenutkaan ruokaani. Ehkä sekin on yksinäinen ja haluaisi leikkiä kanssani. Pitäisiköhän minunkin hommata jostain sellaiset viipottimet kuin silläkin on. Päästäisiin yhdessä tekemään katoamistemppuja. Mistähän niitä saisi? Osaako joku kertoa minulle?