Hau ja hei!

Yritän tässä selvitellä kurkkuani, sillä olen salaa harjoitellut ranskalaista ärrää. 
Meillä on ollut viikon verran vieraita, jotka puhuvat ihan kummallisesti. Ymmärrän jotenkuten omien nahkojen puhetta, kun isäntä sanoo, että lähdetäänpäs, Saana, metsään tai emäntä kutsuu ruokakupille.

Olen saanut kaksi pientä ystävää, jotka ovat peuhanneet kanssani kovasti, silittäneet päätä ja puhuneet sitä kummallista mongerrustansa.
- Sanh-ha, Sanh-ha! huudellaan aamusta iltaan. Luulen, että se tarkoittaa minua, vaikkei se ihan tutulta kuulostakaan. Menen kyllä heti tyttöjen luo, kun näin hauskasti kutsutaan.

Sitten meillä ollaan nykyisin kovin kohteliaita. Tyttöjä pyydetään koko ajan sanomaan kiitos ja ole hyvä.Kaikki muutkin kovasti hymyilevät ja nyökyttelevät toisilleen. Kun isompi tyttö laittaa minulle pussista koiranmuroja, niin hän sanoo: - Siltö plee!
Luulen, että se tarkoittaa jotain tämmöistä: Sieltä pesee.

Minäkin yritin olla kohtelias ja haukahtaa kiitokseksi, mutta minua opetettiin: - Sanh-ha! Mersii boku!
Hau, vai niin, siis: marssii poku! Enhän minä mikään pokupolle ole vaan koiraparka, joka menee tästä kielten myllerryksestä aivan sekaisin. 

Kaiken lisäksi tytöt hokevat: - Bizuu, bizuu, ja moiskauttelevat isäntää ja emäntää. Minun mielestäni pisu on kyllä jotain sellaista, mikä tehdään nurmikolle, eikä poskelle!

Vähän hankalaa on kyllä kävelylläkin, kun tytöt yrittävät minua ohjailla. Välillä menen aivan korvat luimussa, kun en oikein tiedä, minne taaperretaan. Onneksi tiet ovat minulle tuttuja niin, että saan olla itse johtajana ja näyttää suuntaa.

Se on kyllä yhteistä ja tuttua kieltä, kun  minua hellitellään, silitellään päätä ja kuiskaillaan lurppakorvaani pehmeällä äänellä: Sanh-ha, Sanh-ha!