Yksi Saanan suosikkipaikoista on talosta kilometrin päässä sijaitseva sammalmetsä. Siellä havunneulasien peittämä polku kulkee vanhojen kuusien alla, ja polun molemmat puolet ovat erilaisten sammalien peitossa. Saana rakastaa tuota pehmoista polun pätkää, joka päättyy lehtomaiseen puronotkoon. Hän saattaa ravata tätä muutaman kymmenen metrin matkaa innoissaan edestakaisin. Olen miettinyt, saattaisiko sammaleissa olla jokin kiihottava haju, joka saa pennun pään pyörälle. Joku eläin siellä varmaankin liikkuu. Viikon puolivälissä sammalmattoon oli ilmestynyt isoja raapaisuja, joita ajattelin ensin karhun käpälän viiltämiksi. Sitten parin päivän kuluttua revitty alue laajeni, mutta nyt pinta oli vain kevyesti myllätty. Aloin epäillä mäyrää eli mettisikaa, niin kuin eläintä täällä päin kutsutaan. Loppuviikosta oli lähes koko polunviereinen sammalmatto pöyhitty. Nyt epäilykseni kääntyivät supiin. Varmaan metsän eläimilläkin on ollut ihmettelemistä, kun niiden päivittäiselle reitille on ilmestynyt uusi pikkukoiran haju. Harmittaahan se varmaan metsän kuninkaita! Minua taas harmittaa rikottu kaunis sammalpeitto. Luonto kuitenkin toimii tavallaan - ihminen ja hänen koiransa vain ihmettelevät.

 

Halusin näyttää eilen Karoliinalle Saanan sammalpolun. (Yhdeksänvuotias Karoliinahan on tämän sivuston otsikkokuvan maalaaja.) Lähdimme kolmisin metsään. Saana esitti tosi tottelevaista pikkukoiraa ja painoi kapean pyllynsä kahden metsin välein maahan, napitti silmiin aivan kuin sanoisi: - Olen näin kiltti koira, anna taas namipala!

Työntelin penturuuan muroja muutaman metrin välein Saanan suuhun, kun se uskollisesti passasi. Karoliina oli läkähtyä nauruun, metsä raikui  tytön kikatuksesta, kun hän seurasi herkkusuu-pennun touhuamista. Taas kerran tuli nähtyä se, kuinka paljon ilonaihetta hassu karvakasa saa aikaan.

Mennen tullen olimme tikahtua myös nauruun, kun Saana huomasi polun vieressä olevan muurahaispesän ja halusi lasketella siinä. Samaahan se oli harrastanut suurena perunannostopäivänä, kun se kyllästyi perunoiden kaivamisen ja lasketteli innoissaan peltotilkun vieressä olevassa hiekkakasassa. Nyt se touhusi samaa muurahaispesässä. Valkosukkaiset käpälät suoraksi eteen ja sukellus pesän kylkeä alas niin, että havunnneulaset ja pelästyneet muurahaiset vain pöllysivät. Ja tämän taas toistui monta kertaa!

- Apua, ei kai muurahaiset pure sitä! Karoliina kauhisteli.

- Ei auta muu, kuin ravistella Saanalta muurahaiset pois villapöksyistä, sanoin.

Teimme sen, läimäyttelimme muutaman kerran sen pörhöistä peppupuolta ja kahmimme karvoja. Itsekin se ravisti turkkiaan tarmokkaasti. Muutama muurahainen ei kuitenkaan näyttänyt sitä haittaavan ja niin taas mentiin.