IMG_4299-normal.jpg

Saana näyttää kuvassa kiltiltä kullanmurulta, mutta hänestä paljastui eilen illalla uusi, kaamea sivupersoona.

Rupesin järjestelemään paikkoja, sillä molemmat tyttäreni perheineen ovat viikonvaihteessa tulossa. Lattioilla ajelehtii nykyisin sanomalehtiä, kaikki tavarat on nostettu korkealle Saanan ulottumattomiin. Säilytän piirongin ja seinän välisessä raossa monenlaista pakkausmateriaalia: käärepapereita, kuplamuovipusseja ja pahvikuoria. Täältä on lähimpään kauppaan matkaa toistakymmnetä kilometriä, niinpä aina täytyy olla kädenulottuvilla sopivaa pakkausmateriaalia.

Saana oli aivan liian kiinnostunut kätköstäni. Kaivoin seinänraosta turvaan paperirullia. Löytyi kukallista käärepaperia, romanttista ruusurullaa, joulupapereita tuli vastaan monessa mallissa: pukkia, tähtiä ja enkeleitä. Ilahduin, kun itselleni yllätykseksi löysin  täysin käyttämättömiä postin pakkauskuoria ja siistejä kuplaversioita. Tyhjensin  kätköni ja nostelin tavarat sängyn päälle Saanan ulottumattomiin. Kohta keksisin niille hyvän paikan, veisin ne turvaan rapunaluskomeroon.

Samassa puhelin soi. Nuorempi tytär soitti tärkeästä asiasta, hän kysyi pitäisikö hänen tuoda tullessaan kassillinen Aamulehtiä Saanan vessapuuhiin.  Oliko hänen lähettämänsä edellinen kassillinen jo käytetty? Menin nauttimaan keskustelusta keinutuoliin kuistille ja nauroimme yhdessä tyttären tuliaista. Sanoin, että viimeisiä lehtiä viedään, ja että Aamulehti on paljon parempi kuin Hesari, joka nykyisin on niin pieni, ja kun siitä irrottaa keskeltä niitit, niin lehti repeää. Valittelin kuitenkin, kuinka huonosti nykyiset sanomalehdet imevät. Ennen vanhaan sanomalehtien imukykykin oli parempi! 

Kun tämä huipputärkeä ja nautinollinen keskustelu oli käyty, palasin kamarin puolelle. Minua kohtasi siellä hirmuinen näky. Saanasta oli putkahtanut esiin silppurirotan sivupersoona. Jollain ihmeen konstilla se oli onnistunut koukkimaan kauniit lahjapaperini sängyltä lattialle ja pilkkomaan ne terävillä hampaillaan pieniksi paloiksi. Pentu oli lähes hautautunut kevyiden paperihiutaleiden alle. Värikkäät paperipalaset pöllähtelivät vain ilmassa, kun koiranpentu ravisteli innoissaan päätään ja leimasi hampaillaan kuplamuovikuoria, naps, naps, ja rei´itti postin siistejä valkoisenhohtavia kirjeitä.

- Voi, sinä senkin Silppurirotta! ähkäisin ja kumarruin siivoamaan. Olin tainnut rupatella hieman liian pitkään puhelimessa koiran vessasysteemeistä!

Onneksi seuraava suuri juhlapäivä, Inkerin 10-v synttärit olisivat vasta lokakuussa. Ehtisin siihen mennessä ostamaan uusia ruusu- ja kukkapaperirullia.