Akvarellin Saanasta on maalannut Neiti 9 v.

Saana5-normal.jpg

Aloimme eilen tuijottaa Saanaa ihmeissämme.

- On se mokoma kasvanut, mieheni sanoi.

- Niin minustakin. Miten se on voinut yhdessä viikossa kasvaa noin kovasti, vaikka sillä on ollut kaksi oksennuspäivääkin? ihmettelin. Sitten tulikin suustani jo klassinen huokaus: - Pian meillä ei enää ole vauvaa!

Totta, sillä nyt Saana ei näytä enää aivan koiravauvalta, vaan touhukkaalta pikkukoiralta.

Aivan kuin vauvan saatuaan opettelee tuntemaan uuden lapsen luonnetta, tapoja ja mieltymyksiä, samoin käy myös koiranpennun kanssa. Viikon kokemuksen pohjalta voisi sanoa, että Saanalla on iloinen ja kepposteleva luonne. Siinä saavat meidän valtavat crocksit kyytiä. Näyttää siltä, että kenkä on koiraan verrattuna kuin kylpyamme, kun Saana kiikuttaa varsinkin mieheni muovitallukasta hampaissaan.

On ollut myös hauskaa huomata, että Saana on oppinut nimensä ja tulee luokse huudettaessa. Tämän taidon salaisuutena tovat tietysti kiitos-namit, niillä on ihmeellinen voima. Saana osaa myös pyydettäessä istuutua. Hän odottaa ruoka-annostaan siivosti nököttäen. Samoin metsälenkillä hän istahtaa, kun saapuu hakemaan kannustuskarkkinsa.

Siisteyskasvatus on vielä vaiheessa. Saana käy hienosti paperilla, tyttären lahjoittamilla Aamulehdillä, kun meillä on vain kaksi huonetta käytössä. Jos kuitenkin avaamme ovet kaikkiin tiloihin, niin Saana ilahtuneena lähtee seikkailemaan ympäri taloa, ja silloin unohtuu, missä se tuttu paperivessa oikein sijaitsikaan. Eikä sinne kauas tahdo edes keritä! Niinpä lätäköitä on ilmestynyt isomummun villaiselle perintömatolle ja nelimetriselle räsymatolle. Eipä taida auttaa muu kuin asua tässä "kaksiossa" toistaiseksi.

Vaikka Saana on ollut meillä vasta viikon ja päivän, niin tuntuu, että hän olisi ollut kanssamme jo kauan. Tänään kuitenkin kun olin päiväunilla, ja Saana pisti päänsä yllättäen sängyn vierestä lattialta näkyviin, mieleeni sinkoutui ajatus: - Apua, mikäs kumma otus tuo on!

Kumman tempun Saana tekikin tänään, kun pesin perunoita pihassa, ja Saana puuhasi omiaan ovipielessä. Kuulin pienen, kimeän vingahduksen ja näin, että koira oli kovasti innoissaan jostakin. Kun sitten menin katsomaan, mitä siellä oikein tapahtui, niin näin päästäisen kuolleena ketarat pystyssä, häntä sojossa selällään pihalaatalla. Siinä oli Saanan pyydystämä ensimmäinen saalis!

Huh, huh, Saananhan piti olla poroihin erikoistunut paimenkoira! Mutta koska täällä ei ole poroja, jospa se onkin päättänyt keskittyä metsästykseen! Hm- m, en vain oikein tiedä, miten suhtautuisin tähän Saanan uuteen harrastukseen. 

Saanan%20saalis-normal.jpg