Saana-koira kertoo itse matkastaan kaupunkiin.

Päivän suuri kysymys tuntui olevan, miten selviäisin kahden tunnin automatkasta. Isäntä ja emäntä suhtautuivat valmisteluihin kuin edessä olisi ollut suurikin taisto. Heti aamulla emäntä nosti ruokakuppini tiskipöydän reunalle ja ilmoitti, että nyt on paastopäivä. Oi, se tuntui pahalta, kun jääkaapista hulvahti nenääni liotettujen koiranmurojen ja jauhelihan tuoksu. Yritin vähän vikistä, mutta emäntä murskasi vain tuimana pahoinvointipillereitä.

- Voihan Cerenia-sentään, yksi tabletti maksaa seitsemän euroa, eikä pakkauksessa ole kuin neljäksi kerraksi. Sitten pitäisi  taas lääkärin uusia resepti.

Näin, kuinka emäntä yritti salaa kätkeä lääkkeen piimän sekaan. Ei olisi tarvinnut piilotella, minulla oli niin kova nälkä, että latkin piimän ja nuolin lääkkeen rippeetkin lautasen pohjasta.

Matka meni kuin usvassa.

Kuulin, kuinka emäntä kehui isännän tasaista ajamista: - Sinähän ajat kuin hiiri munakärryä!

Makasin pöpperössä emännän jalkojen juuressa. Näin unta lihakeitosta, jossa ui sieviä vaaleanruskeita lihapalasia, ja jonka liemi aivan hersyi suussa.

- Katso, miten Saana kuolaa! emäntä ihmetteli.

- Kai se on jotain pahoinvoinnin esiastetta, isäntä tuumi.

- Netissä sanottiin, että on tärkeää, ettei pentu rupea jännittämään matkapahoinvointia, silloin se jo pelkästä auton näkemisestä pelästyy ja alkaa yökkiä.

- Ei kai se mikään ihme ole, isäntä sanoi ja alkoi puhua Pavlovin koirakokeista, joissa syljeneritys saadaan ehdollistumaan, kun vain näytetään ruokakuppia.

- Olin itse lapsena hirveän huonovointinen linja-autossa. Tuli paha olo jo koulubussin näkemisestäkin. Enkä pystynyt nielemään tabletteja. Olin ottavinani, mutta kun äiti ei huomannut, kaivoin ne suustani ja heitin penkin alle, emäntä tunnusti. -  Meinasi jäädä koulu käymättä pahoinvoinnin takia.

Sitten isäntä ja emäntä alkoivat ihailla kauniita syksymaisemia. Minä en niitä jaksanut katsella, vaan painoin päätäni emännän jalkaa vasten. 

- Mukavaa, että täällä pohjoisempana on vielä ruskan värit, kuului emäntä sanovan. - Meiltä tuuli vei lehdet jo toista viikkoa sitten. Tässäkin on niin hieno kohta, kun Päijänne näkyy molemmin puolin tietä.

Voi, voi, ruska ja Päijänne, mitähän nekin oikein tarkoittavat? Ehkä se joskus vielä selviäisi. Ainakin kaupunkikodin pihassa oli todella keltainen vaahtera, jota emäntä rupesi heti kuvaamaan. Minä en siitä paljoa välittänyt, hoipertelin vähän heikkona nurmikolla ja yritin päästä uudelleen vauhtiin ajomatkan jälkeen.