Saana%20t%C3%A4n%C3%A4%C3%A4n-normal.jpg

Saana kertoo

Emäntä luki pentukirjastani, että meitä lapinkoiratyttöjä on vaanimassa vakava vaiva. Liikalihavuus!
Isäntä pyöritteli minua selälläni lattialla ja totesi, että vatsani onkin pyöreä kuin puutiainen.
- Et kai sinä anna Saanalle liikaa ruokaa? hän kysyi mielestäni turhan huolestuneella äänellä.
Emäntä käännähti hellan luona ympäri, hän oli juuri ojentamassa minulle mehevää kananpalaa.
- En, kuinka niin?

Minusta emännän antamat ylimääräiset lahjat ovat kaikkein ihanimpia. Milloin hän leikkaa minulle vahvalta tuoksuvasta juustosta sirkaman tai repii makkarasta palasen. Välillä hän koukkii pannulta tuoksuvan, vastapaistetun, tirisevän lihapullan puolikkaan. Sylki herahtaa silloin leukaperiini ja vähän partakarvoillekin - mutta kyllä herkuttelu on ihanaa!
- En syötä liikaa Saanaa, ihan vain ohjekirjan mukaan. Ravistan muroja pussista ja piimää päälle.
- Vai niin, mitäs touhua tuo sitten on olevinaan? isäntä sanoi, kun passasin kanapalan takia, istuin ja menin maahan.

Ajattelin, että kun emäntä on noin kiltti, minäkin antaisin hänelle puolestani lahjan. Halusin antaa hänelle täydellisen ja erikoisen yllätyksen. Kuljeskelin monena päivänä pitkin pihamaata ja pellonreunoja, mutta mitään tarpeeksi upeaa ei vielä löytynyt.
Sitten pääsin emännän kanssa puuvajaan, hän haki sieltä sylyksellisen puita, ja minä tongin puupinojen välejä. Silloin tärppäsi! Tartuin lahjaani ja kuljetin sen pää pystyssä kuistille, laskin kohteliaasti lattialle.

- Apua, mikä kauhistus tuo on? emäntä huusi, eikä uskaltanut edes katsoa. Tirkisteli vain sormien välistä. Kynnysmatolla makasi lahjani: oravan täydellinen luuranko. Se oli helmenhohtava, jokainen luu oli paljas, sileä ja luistava. Parasta oli tuuhea häntä, joka tosin oli menettänyt vähän väriään, se oli muuttunut pähkinänruskeasta vaaleankeltaiseksi.
Emäntä huusi isännän paikalle ja pyysi kuljetusapua. Lahjani pitäisi viedä kompostiin. Kompostiin!? Olin hieman loukkaantunut lahjani loppusijoituspaikasta. Kuljin isännän rinnalla ja yritin hyppimällä saada sen takaisin, kun ei sitä enempää arvostettu.

Lauriinallekin tahdoin antaa lahjan, kun hän on ollut niin kiva leikkikaveri. Lauriina halusi porkkanaa kasvimaalta. Kaikki oli kuitenkin nostettu jo viikkoja sitten kellariin turvaan. Teimme porkkanan takia turhan kasvimaakierroksen, mutta huomasin lahjani rapistelevan lehtikasassa. Nappasin sen heti hampaisiini ja tarjosin Lauriinalle. Hän otti sen tyytyväisenä vaalenapunaiselle rukkasellensa ja meni näyttämään isännälle.
- Saana toi ketun!
Ketun!? Kettuko se olikin, luulin, että pulska hiiri! Isäntä oli samaa mieltä kanssani lajimäärityksestä, mutta sanoi kuitenkin: - Heitetään Saanan kettu pois!

Ja niin lahjani lensi kaaressa kauas menneen kesän ohdakkeisiin.

Isäntääkin yritin lahjoa. Koska hän on lintumies, raahasin hänelle tänään rastaan. Olisin halunnut tuoda hänelle minua härnäävän keltanokan, mutta mustankirjava sai kelvata. Olin tosin ehtinyt tehdä sille vähän tutkimuksia katsomalla, mitä se oli syönyt. Siitäkään lahjasta minua ei kiitetty - todella kummallista.

Kun emäntäni kirjoitteli työpöytänsä ääressä näitä lahjajuttuja, lähti vastapäisestä koivusta hiiripöllö laskeutumaan kohti hänen ikkunaansa. Se tuli vauhdilla niin lähelle, että hetken pöllö ja emäntä tuijottivat toisiaan silmästä silmään, kunnes pöllö kaarsi nurkan taakse.
- Hui, miten pelottavaa! Vain puoli metriä väliä! Onneksi ikkunalasi oli välissä! emäntä vinkaisi.

Kuulin emännän sanat ja sain samassa uuden lahjaidean. Jospa pyydystäisinkin seuraavaksi pöllön, ennen kuin se kerkiäisi pyydystämään minulta kiltin ja herkkujatarjoavan emännän!