Olimme Saanan kanssa metsälenkillä, kun juuri kuvan kohdassa nousi kuusikosta suuri lintu. Se kohosi raskaasti siivilleen ja kahahteli lentäessään puiden oksiin. Siipien väliä sillä näytti olevan lähes metrin verran.

Saana jähmettyi hetkeksi takajaloilleen, sitten teki pari nykivää hypähdystä eteenpäin  ja aloitti pikkukoiramaisen kimeän haukun.

- Se on lintu, selitin, mutta sanani eivät parantaneet tilannetta. Saanalla ei ole linnuista ollenkaan hyvä käsitys. Talitiainen härnää sitä, pihassa asuva keltanokkainen mustarastaspoikue tekee kaikkensa sitä kiusatakseen, ja sänkipellosta lehahtava satapäinen peippoparvi säikäyttää sen joka kerta istualleen.

Tunnistin, että kyseessä oli metso, sillä saman metsätien varressa niitä on näkynyt ennenkin. Noin kilometrin päässä on tien vasemmalla puolella suo. Tie tekee siinä kohtaa mutkan ja laskeutuu notkoon. Tuo mutka on vuosien ajan ollut metsopariskunnan soidinaluetta. Hyvin usein siinä paikassa olin yllättänyt Hilla-vanhuksen kanssa ukkometson siivilleen.

Mieleeni muistui metsoa sivuava  pieni tapaus muutaman vuoden takaa. Olin työmatkalla Puolan Krakovassa, ja siellä oli mahdollisuus vierailla myös muutaman paikallisen työtoverin kodissa. Eräänä iltana sain kutsun Jola-nimisen kollegan luo, joka oli naimisissa puolalaisen kreivin kanssa. Heidän kotinsa oli suuri harmaakivinen rakennus, pimeänä syksyiltana se näytti aivan linnalta. Sisällä talossa oli paljon huoneita, jotka oli kalustettu täyteen raskailla, tammipuisilla huonekaluilla. Istuin  selkä suorana topatulla tuolilla, ja seurustelu oli aluksi kankeaa. Sitten keskustelu kääntyi Suomeen, erityisesti maamme luontoon ja lintuihin. Kreivi osottautui innokkaaksi lintuharrastajaksi. Kerroin isäntäväelle meidän metsässä asuvasta metsopariskunnasta. Herra kreivi ei uskonut puhettani alkuunkaan! Lopulta hän kantoi eteeni kädet innosta täristen valmiiksi avatun lintukirjan, näytti uljasta lintua ja epäili vieläkin: -  Tetrao urogallus! Ei kai se voi olla tämä!

Kurotin katsomaan kuvaa. Punainen pilkka silmän päällä ja valkea pilkka kainalossa. Kyllä vaan, siinä oli itse kunnon homenokka!

Kun jatkoin vakuuttelua, niin kreivin kunnioitus Suomea, suomalaista luontoa kohtaan kohosi aivan silmissä. Hän katsoi minuakin kuin ilmestystä.

- Jos tulisin Suomeen, niin voisinko minäkin kenties nähdä tetrao urogalluksen? hän kyseli.

- Kyllä, uskon niin. Siellä se perämetsässä asustelee, sanoin. - Tervetuloa vaan!

Nyt metsoja on saman tien varrella reilun kilometrin välein kahdessakin mutkapaikassa. Ja me saamme niitä Saanan kanssa kävelyillämme ihmetellä. Hienoa, saada kokea aivan kotinurkilla tällaista rikasta suomalaista luontoa.

Mutta valitettavasti herra kreiviä ei ole täällä vielä näkynyt.