Saana-koira kertoo.

Emäntäni lähti eilen matkalle lunastamaan kirjoituskilpailupalkintoaan. Hänen kassinsa oli lattialla ovipielessä. Sieltä ponchon alta tulvi houkuttava haju. Kaivoin vähän käpälälläni hajun lähdettä esiin. Löysin eväspaketin, jossa oli voileipä. Se oli tehty Siwan Taika-täysjyvärukiista, päällä herkullisia goudajuuston viipaleita. 
Kun emäntä veti takkia päälleen, nappasin paketin, sain käpälöityä sen auki ja yhdessä hotkauksessa oli eväsleipä syöty. Emäntä alkoi huutaa: - En ehdi enää tehdä uusia leipiä! Kuolen varmaan matkalla nälkään, kun ehdi missään välissä syödä!
Kuuntelin emännän valitusta, mutta tehty mikä tehty.

Emäntäni hoippui kahden bussimatkan jälkeen juhlapaikalle nälkiintyneenä. Onneksi voittajille tarjottiin siellä kinuskikakkua. Aina kun juhlaväen silmä vältti, emäntä kävi koukkaisemassa kakkua lisää lautaselleen. Kermaviikset paljastivat kuitenkin emäntäni ahnehtimisen.

Takaisintulo kotiin päin oli samanlaista minuuttipeliä. Kahdella yöbussilla läpi sateisen Suomen. Jälkimmäisen bussin pyyhkijät hajosivat ja kuski piti sivuikkunaa auki ja tökki metallikepillä pyyhkijöitä yhä uudelleen liikkelle. Joka töytäisyn jälkeen, bussi heilahti turvattomantuntuisesti kohti valtatien ojaa.
 -  En enää koskaan näe valkotassuani! emäntä nyyhki. - En voi milloinkaan painaa pientä karvakasaa rintaani vasten.

- Arvoisat matkustajat, älkää olko huolissanne, kyllä tämä hyvin päättyy! kuski kuulutti rohkaisevasti mikrofoniin. 
Emäntä muisteli napittavia  silmiäni otsamerkkien alla ja kuivaili avoimesti omiaan.

Vielä enemmän hän sai sydämentykytyksiä ja vääntöä kinuskikakkuiseen mahaansa, kun kuljettaja kaivoi nahkasalkun kassasta setelit, irrotti kädet ratista ja alkoi ajaessaan laskea rahoja molemmin käsin.
- En tule koskaan näkemään Saana-rukkaani aikuisena hienona koirana. Kyllä tämä nyt on varmaan menoa, emäntä suri, kun auto puski pilkkopimeässä umpisateessa, ja pyyhkijät pyyhkivät etulasia vain kerran kirkonkylien kohdalla ja silloinkin metallikepin auttamina.

Kun emäntä vihdoin saapui kotiin, kipitin häntä vastaan, vaikka olin nukkunut jo monta tuntia. Hän näytti niin kurjalta, että kaduin kovasti eväsleipien varastamista. Olin kuitenkin niin onnellinen hänen ilmestymisestään, että minulta lirahti kynnysmatolle.
- Voi, Saana-rukka, sinä olet ihan märkä! emäntä sanoi, kun nosti minut syliinsä, hali ja keinutti.
 Siitä tiesin, että rosvoiluni oli unohdettu ja kaikki anteeksi annettu.