Saana kertoo hassusta yölaulajasta ja kaipailee karvasukulaisiaan.

Yöelämämme muuttui varsin virkeäksi, kun likat asettuivat viereiseen huoneeseen asumaan. 
Olin asettunet kiepille emännän viereen pedilleni lattialle, mutta unen tuosta ei ollut toivoakaan. Seinän taakse oli tullut pahemmanlaatuinen yölaulaja. Vielä yhdeltätoista kuului Lauriinan laulu isosiskonsa selän takaa: - Miina ja Manu liikenteessä! Taivaassa ei ole uima-altaita!

Huokasin raskaasti, pieni koira tarvitsee monta tuntia yöunta, kun päiväkin oli hurahtanut telmiessä.

Jossain vaiheessa talo toki hiljeni, mutta aamulla koin yllätyksen. Koiranpetiini oli muuttanut toinenkin asukas. Lauriina työnsi minua syrjemmälle ja totesi kaksivuotiaan puhetaidollaan: - Sysky-yö!

Hän silitti minua huolettomasti vastakarvaan ja sanoi tyytyväisenä: - Musta!
Siinä hän oli oikeassa. Tyylikkäänharmaa turkkini näytti aamupimeässä vieläkin tyylikkäämmältä mustalta.

Viisaankuuloiset lausahdukset eivät loppuneet. Tyttö painoi päänsä viereeni petiin ja sanoi: - Haamupimee!
Ajattelin, että tosi järkevä pikkutyttö, että osaa tulla hakemaan minulta turvaa, kun haamu pelottaa.

Tässä vaiheessa emäntä nousi istumaan. - Ihan kuin Lauriina olisi hereillä, ei kai hän vaan ole Saanan petissä?!

Petikaverini nousi istumaan, taputti katulampun valossa käsiään ja sanoi: - Laspi läspyttää!

Ojensin tyytyväisenä nilkkasukkajalkojani ja ajattelin, että on mukavaa, kun talossa on muitakin pieniä kuin minä. Tuntui melkein siltä, kuin olisin saanut pikkusiskon.

Mietin, missähän minun oikeat sisarukseni mahtavat nykyisin asustella. Jos joku blogin lukijoista tietää hämeenkyröläisen Lecibsin kennelin 15.6. 2013 syntyneistä Simo Salaman ja Lecibcin Kiemuran lapsosista, olisi hauskaa heistä kuulla.

Ovat nämä öisin laulavat nahkasiskotkin ihan kivoja, mutta kyllä karvasiskojen ja - veljien nykyinen elämä minua myös kiinnostaisi.

Nostan kuononi koholle, jään kuulostemaan ja odottelen.