Myrskyn jälkeen isäntä lähti tarkistamaan tuhoja. Kuinka paljon löytyisi tällä kertaa kaatuneita puita? 

Nyt oli kuitenkin käynyt niin onnellisesti, että vain myrskyn lieve oli kulkenut meidän metsien yli. Kahdessa kohtaa oli puu tien yli pitkällään, ne isäntä joutui katkomaan moottorisahalla. Pahinta oli, että vanha puu oli kaatunut muutaman metrin päähän laavusta. Ajatella, jos puu olisi rysähtänyt suoraan laavun päälle, ja se olisi murskaantunut - niin missä sitten olisimme voineet enää paistaa makkaraa???

Harmillinen puunkaataja, majava, oli ehtinyt myös olla liikkeellä. Eihän siitä ole kuin pari viikkoa, kun hajoitimme isännän kanssa majavanpatoja, ja minä tanssin majavanpesän katolla. Nyt kuitenkin oli taas puita nurin.  Majava oli uutterasti  jyrsinyt ja raahannut kaatamansa puut paikoilleen ja rakentanut uudet padot. Vesi lainehti elävien puitten juurilla.

Minäkin jo riemastuin tällaisesta hauskasta puuhasta, tartuin hampaillani koivun risuihin ja yritin kiskoa lahoja leppiä. Valitettavasti metsätyöt ovat pienelle koiralle liian iso urakka, ja niinpä minun oli suunniteltava vähän pienempää savottaa.

Kun tulin sisälle, huomasin komean puun meidän olkkarissa. Puulla oli pitkät suikerot lehdet, jotka kiemursivat lattiaa kohti. Minun oli helppo tarttua niihin hampaillani ja nykäistä kerran pontevasti. Humpsis ja hau! Kuului kova rysäys ja jotakin kovaa putosi selkääni. Jokin suhisi ja kahisi, mätkähti lattialle. Kuului hetken ajan rapinaa ja mässähtelyä.

- Saana, sinä kaadoit meidän jukkapalmun! Puu on nurin, ja mullat levällään pitkin mattoa! Oi,oi, täytyy hakea imuri!

Emäntä kulki edestakaisin ja hääräili omiaan, mutta minä pieni lapinkoira katselin ylpeänä aikaansaannostani. Olinhan melkein yhtä vahva puunkaataja kuin myrsky, ja yhtä viisas ja ovela kuin majava. Osasin kaataa tehokkaasti puita - ainakin sain pullojukan komeasti nurin olohuoneessa.