Emäntäni oli pari päivää Helsingissä. Hän matkusti ystävättärensä kanssa, jolla on ollut porokoiria. Nytkin menneen viikon ystävä on hoitanut tyttärensä kahta lapinporokoiraa. Pitkällä junamatkalla emäntä ja ystävätär puhuivat tietysti myös paljon koira-asiaa.

- Kuinka iso Saana nykyisin on? ystävä kysyi.
Emäntäni mietti ja mittaili ilmaa.
- Vaikea sanoa. Kai se näin iso on, hän sanoi  ja näytti paria kämmenenpituutta  ja samanverran korkeutta. Häntänikin mitaksi hän käytti samaa kämmenmittaa.
Ystävätär näytti kovin hämmästyneeltä. 
- Kuinka vanha Saana nyt on? hän kysyi. 
Ylpeä emäntä ilmoitti, että olen täyttänyt viisi kuukautta. Ystävätär pyöritteli päätään ja epäili, etten voi olla enää noin pieni, että heidän porokoiran pentunsa olivat syntyesssään jo noin suuria.

Kun emäntä sitten saapui kotiin ja laski matkalaukkunsa lattialle, hän oli pyörtyä, kun näki minut. Olin hänen mielestään kasvanut kahdessa päivässä aivan valtavasti. Häntäni oli taas venynyt monta senttiä ja pöksykarvat olivat jo emännän pikkusormen mittaiset. Ja näytin kuulemma tavattoman nätiltä.

Tällaisia kauneuskehuja olin saanut kuulla jo monta kertaa, kun olemme olleet emännän kanssa lenkillä.
Mukavahan niitä on kuunnella, ja emäntä onkin alkanut miettiä, pitäisikö minut viedä kisoihin. 
Ensin kai pitäisi liittyä lapinkoirayhdistykseen. Minun on kai ryhdyttävä nykimään emäntää hihasta, että ilmoittaisi minut mukaan. Haluaisin verkostoitua, sehän on kuulemma niin muodikasta.

Sitä vain ihmettelen, miten pieleen emäntä kokoni muisti. Hänen olisi parasta ottaa minusta mitat ja merkitä ne muistikirjaansa. Silloin hän ei puhuisi ihan höpöjä kavereilleen.

Kuva minusta on otettu sadepäivänä metsälenkiltä.