Saana%20surkea%20tapaus-normal.jpg

Täällä kaupungin syrjällä on suuri metsäalue ja hyvät lenkkipolut. Isännän ja emännän ei tarvitse kuin napsauttaa talutin valjaisiini - ja sitten menoksi!

Ikävää vain, että mukavimmankin mutkan takaa voi välillä sukeltaa esiin vähemmän kiva vastaantulija.
Aamulla minulle ja isännälle kävi näin.
Olimme juuri tulossa esiin metsän siimeksestä, kun vastaan tuli suuri, musta koira, jolla oli vauhdikas nimikin, Remu. Vaikka Remun emäntä näytti tomeralta, hän ei pystynyt hallitsemaan koiraansa, vaan joutui kietomaan talutushihnan lyhtypylvään ympärille. Meidän piti ohittaa riuhtova ja rähisevä Remu noin neljän metrin päästä. Sydämeni pompotti, kun katselin vieraan koiran ammottavaa suuta ja kuuntelin kiivasta haukuntaa.

Samassa Remu vetäisi päänsä kaulapannan läpi ja oli hetkessä kimpussani. Isäntä tempaisi minut taakseen, niin nopeasti kuin kykeni, mutta koira ehti nappaista kiinni kuonostani. Isäntä veti minut nopeasti syliinsä turvaan, mutta samassa Remu menetti jo kiinnostuksensa minua kohtaan ja painui vauhdilla häntä suorana  metsän peittoon.

- En ymmärrä, miten tässä näin kävi, Remun emäntä sanoi.
- Kyllä Saanalla on oikeus kulkea rauhassa yleisillä poluilla, isäntä sanoi. - Se on vasta viisikuukautinen pentu!

Isäntä oli tietysti itsekin säikähdyksissään ja huolissaan siitä, että rupeaisin pelkäämään vieraita koiria.
Viime viikollakin sattui myös hieman samantapainen välikohtaus. 

Olin silläkin kertaa isännän kanssa aamulenkillä, ja silloin eräs muu koiranomistaja oli liikkkeellä ison koiransa kanssa. Tämä pienikokoisempi nainen  joutui myös vetäytymään kauas lenkkipolulta ja sitomaan koiransa puuhun kiinni, että sai sen hallittua ohimarssimme ajaksi.

Kotona isäntä tarkisti huolellisesti, oliko minuun jäänyt puremajälkiä. Niitä ei onneksi sentään löytynyt.Tällaiset tapaukset tekivät kuitenkin emäntäni ja isäntäni alakuloisiksi.
- Koiran kasvattaminen yhteiskuntakelpoiseksi ei ole mikään pikkujuttu, he puhelivat.
- Ei ole, ei niin.