Karoliina ja Lauriina olivat meillä yökylässä, kun heidän isänsä juhli tasavuosia työporukan kanssa. 
Tyttöjen kanssa riitti kovasti leikkiä, ja minun tuli niin kuuma, että oli päästävä ulos jäähdyttelemään.
Emäntä kiinnitti minut flexissä ovipieleen. Tykkään olla siinä enemmän kuin tarhassa, se tuntuu jotenkin turvallisemmalta, sillä flexi on vähän kuin käsi kaulalla.
Nyt kuitenkin pimeä ilta houkutti ja kaikki ympäristöstä kuuluvat äänet. Koiria kulki tiellä, autot hurahtelivat ja bussi rymisteli ohi. Aloin jyrsiä flexiä - ihan kuten kerran aiemminkin. Tämä uusi antoi periksi yhtä hyvin kuin entinen, olin hetkessä vapaa ja livahdin naapuritalon pihan kautta ison tien reunaan. Tie oli leveä ja avara. Ilmassa tuntui vielä hetki sitten ohikiitäneen auton lemu. Nyt ei tiellä näkynyt muuta kuin naapurin mies, Eve-koiransa kanssa. Juoksin kiireesti heitä vastaan, ja aloin hyppiä Eveä vasten.

- Mitä ihmettä! naapuri kauhistui. - Oletko yksin liikkeellä? Oletko sinä se naapurin uusi pikkupentu?

Kun naapuri meni Evensä kanssa sisälle, kipaisin kotitalon päätyyn ja katselin siitä toiselle tielle.
Hau, hau! Olipa hauskaa vähän irrotella! Hyvästi talutin, rapunpieli ja tarhan verkko! Pikkukoira viilettää viihteellä.

Kun haukahtelin vapudesta hullaantuneena pihatiellä, emäntä kuuli haukkuni sisälle ja sanoi Karoliinalle: - Mistä tuo Saanan ääni kuuluu? Viitsisikö käydä katsomassa, onko Saana paikallaan!
Karoliina kurkisti ovesta ja huudahti hädissään: - Ei sitä näy missään!
Ja samassa hän syöksyi jo pimeään iltaan minua etsimään. Kenkä toisessa ja sukka toisessa jalassa.

Emännällä meni kauemman aikaa pukemisessa, ja ennen kuin hän oli pihatiellä, Karoliina retuutti jo minua pannasta sisälle.
Naapurin mieskin soitti (etsittyään numeron tiedustelusta) ja kysyi, oliko meiltä koira kateissa. Hän kertoi, miten oli nähnyt minun hyppelevän ison tien reunassa.
Emäntäni oli tosi iloinen tällaisesta huolenpidosta. Hän kertoi, että tilanne oli jo ohi, mutta kiitteli miestä vuolaasti.

Myöhemmin illalla Karoliina katseli, kuinka pyöritin keltaista purkkia, raahasin kana-pehmoa suussa ja ajoin palloa takaa.
- Saana yrittää tehdä kolmea juttua yhtä aikaa.
- Saana on ahne elämälle. Sitä se karkaaminenkin on, emäntä mietti.
- Ja minä olen pelastanut sen jo kaksi kertaa, Karoliina sanoi.

Nii-in ja hau-u, karkumatkoilla hyvä, mutta pöydän alla paras.