Isäntä ja emäntä epäilevät, että olen tulossa murrosikään.
Mitähän se tarkoittaa, kun ikä murtuu? 

Sen olen huomannut, että välillä kaikki tuntuu kovin hankalalta. Olen ollut kuulemma tähän asti todellinen kullanmuru. Olen saanut pelkkiä kehuja kiltteydestäni. Olen oppinut myös nopeasti, ja olen saanut ihailua roppakaupalla.

Nyt mieleni tekee kokeilla kaikkea mahdollista, vaikka kielletään. Heti kun pesuhuoneen ovi unohtuu raolleen, käyn hakemassa sieltä harjoja ja rättejä. Vaikka ne käydään nappaamassa minulta pois, käyn seuraavassa vilahduksessa hakemassa ne uudelleen. 

Minulle maistuu kaikki mahdollinen: hamstraan pöydän alle kätköön rapisevaa paperia ja yritän kuljettaa sinne muovin palasia, vaikka sekin on kiellettyä. 

Ja meidän pienten omistamat nallet ja puput ja nuket saavat kyytiä hampaissani heti, kun omistajien silmä välttää.

Elämä meillä on nykyisin sellaista, että kun isäntä ja emäntä istuvat sohvalla seurailemassa jotain telkkariohjelmaa, ja he kuulevat, että rusahdutan jotain hampaissani, niin heti kuuluu huuto: - Mitä se nyt syö?!

Muutenkin olen keljuillut tänään. Olen tehnyt jotain sellaista, mikä ei ole kuulunut tapoihini enää melkein kahteen kuukauteen: kun olen tullut lenkiltä sisälle, olen käynyt kyykkärillä meidän pitkällä käytävämatolla. 
Hau-uu, miten on ollut kivaa leikkiä olevansa taas koiravauva!

Isännästä ja emännästä temppuni eivät ole ollenkaan hauskoja.
- Tosi kummallista, että koirallakin on murrosikä! emäntä ihmetteli.
- Mitäs ihmettelemistä siinä on, onhan ihmisillä ja koirilla melkein samat geenit, isäntä sanoi. - Varmaan 90 % on samoja.

Hau, vai niin! Katselin isäntä ja emäntää aivan uusin silmin. Eipä uskoisi, että olen noiden nahkanaamojen kanssa lähes lähisukulainen!