Tänään on ollut suuri päivä, sillä sain postista ikioman lehden!
Meillä emännälläkin on oma suosikkilehti, se on Sydän-Hämeen lehti, jonka hän lukee huolellisesti. Isäntä puolestaan tykkää kovasti Suomen Luonnosta, sen hän taitaa tavailla tarkkaan rivi riviltä.

Minä en heidän lehdistään välitä, sillä emännän lehdessä kerrotaan ihmisistä, jotka ovat hänen tuttujaan tai vanhoja koulukavereita. Enkä tunne heitä ollenkaan.
Isännän Suomen Luonto taas herättää minussa niin suuren kaipauksen päästä vapaasti metsään juoksentelemaan, etten viitsi vilkaistakaan mokomaa houkutuslehteä. 

Lapinkoira-lehti tuntui heti kotoisalta, sieltä löytyi tuttuja koiranaamoja. Katselin ihmeissäni kannessa olevaa sukulaistani ja muita kuvia ja mietin, että kyllä meitä lapinkoiria on monenvärisiä, - näköisiä ja -ikäisiä, ja kuitenkin kaikki ollaan hienoa sakkia. 

Se minua vähän huolestuttaa, että milloin minun korvani oikein nousevät pystyyn. Tällä hetkellä olen vielä lurpin-larpin luppakorva! Emäntä kyllä sanoo, että hän rakastaa korviani juuri sellaisina lurppuina. Hän jopa lupasi, että painaa ne sinitarralla päähän kiinni, että ne pysyisivätkin sellaisina lapsellisen näköisinä.
Aika suuretkin korvani ovat! Isäntä kiusaa, että näytän vähän lepakolta suurine korvineni.

Lehdessä oli pitkä juttu lapinkoirien rotuominaisuuksista. En minä jaksanut sellaisia ajatella, oli paljon hauskempaa vain katsella kuvia ja miettiä, kasvaako minullekin jonakin päivänä sellainen pörröinen turkki, kuin isoilla koirilla näytti olevan. 

Nyt vain odottelen kasvamista ja jännitän.