Saana%20urbaani-normal.jpg

Olen oppinut viime päivinä seuraamaan elämää ikkunasta. Tiellä liikkuu kaikenlaista väkeä: koululaisia reppuineen, pieniä vedetään pulkassa päiväkotiin, mummot viilettävät alamäkeen potkukelkalla ja koirakavereita ulkoilutetaan.
Mieli tekisi mukaan, mutta välillä täytyy tyytyä vain katselemaan. Silloin haukahdan ja kaipailen vapautta. 
Kunpa saisi kiitää, minne käpälät vievät!

Emäntä ymmärsi ajatukseni. Jo vuosia sitten hän oli riimitellyt Kieku-Kaiku-tyylistä lyriikkaa urbaanista koiranelämästä 
- se oli sellaista aikaa, kun minusta ei tiedetty vielä mitään!  

Luritus on omistettu Hilla-samojedille. 
 

URBAANIA KOIRANELÄMÄÄ

Koirani ei pidä kurista,
jököttää ja tahtoo murista.

Nahkasohva on sen linnoitus,
Kumiluussa sille linnoitus.

Telkkarista seuraa kuvia,
luonto-ohjelmista huvia.

Dokumentti kertoo naalista,
vaikea on saada saalista.

Mielen sopukassa haikeus,
kun on jäljityksen vaikeus.

Meno metsässä on hikistä,
turha silloin enää vikistä.

Karkuun viisas jänö pinkaisee,
Koira turhaan perään vinkaisee.

Metsän reunaan loikkii riista
- mokomasta turha kiista!

Ehkä täytyy alkaa miettiä
sohvaperunalle dieettiä.

Urbaania koiranelämää
Sohva lempeästi pehmittää.