Emäntäni sai lahjaksi Koirakuiskaajan Pentukoulun viime viikolla nahkatädiltäni. Nahkatäti seurailee telkkarista kaikkia mahdollisia koirakuiskausohjelmia. Liekö kirjan antaminen pieni vinkki siitä, että pitäisi terästäytyä minun kasvattamisessani. Tiedä häntä - ei emäntä vihjettä pahakseen ottanut, kovin innokkaasti hän oli eilisen junamatkan kirjaa lukenut.

Kotiin tultuaan hän alkoi kertoa isännälle oppimaansa.
- Tiedätkös, mitä me ollaan tehty väärin Saanan kasvatuksessa koko ajan?
- No, mitä?
- Me ollaan päästetty Saana ensimmäisenä ovesta ulos. Samoin kun ollaan tultu sisälle, niin ollaan päästetty Saana ekana.
Isäntä kyhnytti päätään. - Mitäs haittaa siitä sitten on?
- Katsos, emäntä alkoi selittää oppimaansa. - Koira kuvittelee, että edessä oleva tila on sen omaisuutta, koira ottaa sen haltuunsa. Luulee olevansa tilan herra.
Isäntä näytti mietteliäältä. - Kukas niin sanoo?
- Kirjan kirjoittaja, televisio-ohjelman koirakuiskaaja.
Isäntä ei ollut vakuuttunut. - Onko hän tehnyt tutkimuksia? 
Emäntä alkoi puolustaa kirjoittajaa. - Havaintoja kuitenkin! Hänellä on monta koiraa: käppänä, ranskanbuldoggi, portugalinvesikoira ja amerikanbitbullterrieri.
- Niin, muttei kunnon koiraa!
Emäntä katsoi isäntää silmät pyöreinä ja kysyi, mitä tämä tarkoitti.
- Niin, muttei ole suomenlapinkoiraa.
Kuulin, kuinka emäntä huokasi. - Juu, ei ole suomenlapinkoiraa, ei.

Siihen meidän perheen kasvatuskeskustelu tällä erää jäi. Kun sisääntulosta ei  oltu tehty tutkimuksia, ja isäntä on tutkija, ja emäntä on haihattelija. Ja minä, Saana-lapinkoira, sompailen sitten siinä välissä.

Mutta huomisiltana menemme kaikki joukolla pentukouluun!