Näin joulun ja uudenvuoden aikaan meillä käy vieraita paljon enemmän kuin tavallisesti. On monia tyyppejä, jotka tapaan nyt ekan kerran. 

Ensin minusta on aika jännittävää, kun meidän ovesta tulee joku, jota en ollenkaan tunne. Tosin kukaan ei ole ollut niin jännittävä kuin se punatakkinen ukko, joka kopisteli keppiään lattiaan.
Yleensä kurkustani ja rinnastani alkaa pursua haukahduksia. Luulen olevani kovinkin hyvä vahti, mutta ääneni on taitaa olla  vielä kimeän lapsellinen - väk- väk!

Kun vieraat ovat asettuneet taloksi, alan vähitellen tutustua heihin, hipsuttelen lähemmäksi ja yritän nuuhkia. Parasta on silloin, jos jostakin vieraasta leyhähtää koiran hajua. Se tekee vieraan kovin kiinnostavaksi, ihan kuin tämän lahkeensuissa ja hameenhelmassa tulisi minulle terveisiä. Nahkatätini lahkeissa kyllä tuoksuu outo viiksiniekka - kissa! En tunne vielä tätä otusta paljon muuta kuin hajun perusteella. Olisi mukava joskus tavata se tuoksuvainen karvakasa! Nahkatätini ei ole antanut meidän tavata, kun pelkää, että saan kissan kynsistä kyytiä.
Sellainenkin hauska vieras meillä kävi, joka kuljetti hameenhelmoissaan ankanhajua. Minähän en ole mikään lintujen ystävä, kun ne tahtovat minua aina härnätä - hypähtelevät kuononi edessä, nauravat ja pirskuttavat minulle - mutta nyt ankat alkoivat kiinnostaa. Minkälaisia ovat tällaiset lemmikkiankat, joita hoidetaan ja hellitellään ihan yhtä rakkaasti kuin meitä koiria? 

Olen myös tavannut ystävääni Raksu-koiraa, joka asuu kävelylenkkini varrella. Vielä muutama viikko sitten Raksu tuntui minuun verrattuna tosi isolta, mutta nyt joulunaikaan olen ottanut häntä koossa kiinni. Kinkun- ja juustonpalat ovat kovasti auttaneet minua tässä kokokisassa.
Hm-m ja hau, en tosin halua pulskistua niin, että minusta tulisi vahingossa koiraköriläs. Minusta on oikein hauskaa olla tällainen sievänkappera Saana- söpöläinen.