Juuri kun olimme lähdössä koirakouluun, isäntä ja Karoliina alkoivat tehdä emännälle minusta paljastuksia.- Kuinkahan Saanan nyt käy? Karoliina sanoi. - Kun se viime viikolla oli semmoinen? Vaarassa tipahtaa.

Hau-uu, nyt kaikki tulisi julki! Luikahdin kiireesti piiloon oven taakse, sillä olin uskotellut emännälle jotain ihan muuta.

- Niin, Saana ei halunnut katsoa edes silmiin, Karoliina juorusi.
- Ja kun opettaja olisi halunnut katsoa hampaita, niin Saana ei antanut! isäntä jatkoi. 

Vou-uu, no-uu, kylläpä he ovat hyvämuistisia!

- Saana-raukka pitää varmaan siirtää esikouluun, isäntä sanoi.
- Tukiopetusta se tarvitsisi! Karoliina parkaisi.
- Ei muuta kuin suoraan erityisluokalle! isäntä uhkasi. 

Emäntä kuunteli tätä puhetta suu auki. 
- En usko, nyt te keksitte kaiken! hän lopulta sanoi kauhuissaan.
- Totta joka sana, Isäntä ja Karoliina vakuuttivat kuorossa.

Marssimme sitten kaikki neljä koirakouluun. Ja miten siellä kävikään?

- Kylläpä Saana on reipas tällä viikolla. Sehän suoritutuu kaikesta tosi hienosti, opettaja sanoi ja lisäsi: - Viime viikolla se oli melko väsynyt!
Silloin emäntä alkoi puolustaa minua ja sanoi: - Saanalla taisi olla ikävä, mun olin viikon ulkomailla.
- Koko viikon se seisoi ikkunassa odottamassa, isäntä lisäsi.
Opettaja vilkaisi emäntää ja sanoi: - Ei pienen koiran emännän pitäisi lähteä matkoille!

Ei pitäisi niin! Mutta kun se mokoma välillä lähtee!