Saana%20yst%C3%A4v%C3%A4np%C3%A4iv%C3%A4

Postista tuli ystävänpäiväkortteja emännälle. Isäntä laski ne pöydänkulmalle ja sanoi: - Kylläpä sinua nyt muistetaankin!

Kurkotin kaulaani: eikö minulle tullut mitään? Vo-ii, miten murheellista, ei yhden yhtään ystävänpäivätervehdystä! Painoin kuonini kohti lattiaa ja karvaposkeni parkettia vasten. Samassa näin jotain kallellaan tuolinjalkaa vasten.
Isäntä oli pudottanut yhden korteista lattialle.
Hiippailin hakemaan kortin hampaisiini ja aloin maistella tervehdystä. Imeskelin kortin kulmaa niin ponnella, että pala irtosi lattialle. Kylläpä olikin maukas toivotus!
Kun olin käsitellyt tervehdyksen omalla tavallani, jätin sen lepäämään lattialle. Siitä isäntä sen huomasi.
- Hei, täällä on vielä yksi kortti!
Emäntä vilkaisi sitä silmäkulmastaan. - Ei kai, varmaan se on joku vanha, viimevuotinen. Näkeehän sen, että palakin on pois jo kulmasta.
Isäntä roikotti korttia sormiensa välissä. - Tämä on kyllä ihan märkäkin!

Emäntä tarttui kiireesti korttinsa ja tutki sitä. Kortissa kaksi kaunista tanssijatyttöä nosti jalkaa korkealle. - Voi, ei! Kortti on minun opiskelukaveriltani nuoruuden päiviltä! Enkä saa edes tekstistä selvää. Siinä sanotaan, että jotkin ???  - mutta mitkä -hajoavat, mutta ystävyys kestää.

Emäntä yritti ratkaista ystävänpäiväkortin filosofiaa, muttei keksinyt puuttuvaa sanaa. Olisiko se sukkahousut? kengät?Arvoitus ei ratkennut - ei tietenkään, kun minä olin syönyt tarpeellisen sanan!
En osannut edes auttaa,  sillä sana purjehti parhaillaan ruokatorvea vatsalaukkuun. Harmi!
Pääasia oli kai tieto siitä, että ystävyys kuitenkin kestää.