Juuri tuosta kuvan jännittävästä metsästä löysin tuoreen linnun siiven. Se oli kirjava ja korea, sen reunassa oli tumma raita. Sain tutkia sitä pitkän aikaa ihan rauhassa, sillä emäntä jutteli kulkiessamme nahkasiskoni kanssa. He suunnittelivat vapun ruokia ja munkkien paistamista. 

Raahasin siipeä suussani pitkin tietä. Tuuli havisi ja vähän vastusti sen kuljettamista,  höyhenet avautuivat liikkuessani kehäksi ja välillä aivan kompuroin siiven kanssa.

Lopulta emäntä havahtui. - Minä en kestä, Saana, noita sinun löytöjäsi. Anna se heti tänne!

Kuulin emännän äänessä sen verran  epätoivoa, että älysin siiven roikottamisen olevan hyvä piristyksen paikka. Mennä touhotin eteenpäin siipi suussani, se lekutti kuin paraskin saalis, vaikka se ei minun pyydystämäni ollutkaan. 
Mikä lie otus tehnyt pienemmästään selvää, syönyt pehmeämmät palat ja jättänyt roikkeet muiden iloksi.

Sitten kävi ensimmäinen onnettomuus: puolet siivestä putosi. Emäntä kiirehti nopeasti paikalle ja piilotti sen mättään alle. Se tosin oli heikko yritys, minullahan on tuhat kertaa parempi hajuaisti kuin ihmisellä. Voinhan koska tahansa tulla ja kaivaa sen esille. Vähän ajan  kuluttua tipautin toisenkin siivenpuolikkaan, senkin emäntä kätki huolellisesti ja alkoi kaivaa suustani onttoja siipiluita. Muutaman hän saikin poskestani poistettua. Toruja tuli samalla ropisemalla, mutta olipahan tämä siipiseikkailu ollut kokemisen arvoinen.

Kotona olin vielä harmissani, että siipeni ryöstettiin. Minulle oli unohdettu jopa antaa ruokaa, en tainnut todellakaan olla suosiossa. Onneksi huomasin pöydällä ruokatarvikkeita, ja niinpä kurkotin kaulaani pöytää kohti. Rasiassa oli jotain suloisesti tuoksuvaa, ja kun vähän lipaisin, huomasin, että se levisi pehmeänä ja sulavana kielelläni. Lipsutin kielellä jonkin aikaa rasiasta ja silmäni menivät onnesta aivan viiruiksi - ei näin herkkua voinut ollakaan!

Samassa tunsin, miten minut kiskaistiin lattialle.
- Heti alas, mokomakin voivaras!
Taas tuli moitteita ja opastusta siitä, mikä on koiran paikka. Ei ruokapöytä ainakaan!

Emäntä katseli murheellisena voirasiaa. - Ei tätä voi enää käyttää, sillä Saana söi hetki sitten harakan siipeä.
- Heitä heti menemään! isäntä sanoi.

Mietin hetken, kumpaa hän tarkoitti: minutko vai voi piti pois heittää. Kun kuulin, miten roskiksen ovi kolahti, helpotti heti ja luikahdin huilimaan pöydän alle. Sinne koiran paikkaan.