Saanan%20harakan%20siipi-normal.jpg

Tänään ihmiset viettävät äitienpäivää. Minun oikea äitini asuu Kangasalla perheensä kanssa, mutta onhan minulla täällä nahkaäiti - emäntäni!
Äitejähän voivat olla kaikki aikuiset, jotka välittävät ja pitävät huolta. Kyllä emäntä yrittää parhaansa. Hän heittää kuppiini raksuja, vaihtaa raikasta vettä, harjaa turkkiani, nyppii puutiaisia ja huijaa minua kanakierteillä, kun yrittää leikata kannuksiani.
Eikö sellaista voi  tosiaan sanoa äidiksi ja kantaa hänelle äitienpäivälahjoja?

Olenkin mahdottoman taitava etsimään maastosta kaikenlaista yllätystä ja lahjaksi sopivaa. Isäntäväkeni oikein ihmettelee, mistä kaikkea onnistun löytämään. Minä puolestani ihmettelen sitä, etteivät he huomaa mitään, kävelevät vain nokka pystyssä mitä mielenkiintoisempien hajujen ohi.
Emäntä ja isäntä ovat olleet suorastaan kauhuissaan, kun olen tuonut jo kolme palaa kettua ja laskenut ne keskelle pihaa heidän ihailtavakseen.
Monia oravia olen myös tuonut. Toiset niistä ovat olleet vielä karvamalleja, mutta jotkut ovat jo ennättäneet luurankomuotoon. Kaikki minulta on kuitenkin riistetty hirmuisella metelillä ja kiikutettu kompostiin komeassa kaaressa.
Olen huomannut, että kantamisen jälkeen isäntä ja emäntä ovat hartaasti saippuoineet ja hinkanneet käsiään kuuman veden alla.
Tosi outoa! Minä kun vain purra raksuttelen ja maiskuttelen löytöjäni, eikä minulle käy kuinkaan.

Kaikkein kaunein löytöni on harakan siipi. Annan sen tänään emännälleni äitienpäivälahjaksi.
Toivottavasti hän arvostaa sitä ja ripustaa sen näkyviin, panee pöydälle koristeeksi tai ripustaa seinälle, niin kuin hän tekee omille tauluilleenkin. Kyllä minun tuomani siipi on vähintään yhtä kaunis kuin hänen töherryksensä.
Katsokaapa vain: mitkä värit ja sävyt, mikä tyylikäs muoto!

Jään siis odottelemaan, mitä tällä kerralla tuleman pitää: kuuluuko kehuja vai hirveä huuto??