Saana%20s%C3%A4ngyn%20alla-normal.jpg

Hau, hau, miten tunnenkin itseni tänään tärkeäksi olennoksi! 
Kansainvälisellä uutiskanavalla kerrottiin, miten me koirat edistämme omistajiemme terveyttä AINAKIN 5 eri tavalla!

Omistajan terveyden edistäminen on kyllä vaativa tehtävä, kun isäntää ja emäntää pitää lenkittää ainakin kolme kertaa päivässä oli sää millainen tahansa. Välillä olen aivan likomärkä, kun olen kahlaillut heinikossa ja punkit ovat valmiina rapsahtelemaan niskaani, mutta tähyilen toiveikkaana, onko isäntäni kunto yhtään kohonnut tai emäntäni reisi muuttunut hieman hoikemmaksi.

Koiralliset ihmiset palautuvat kuulemma stressistä nopeammin kuin koirattomat. Yritänkin näyttää nahkaperheelleni, kuinka lepäillään rennosti nukkumalla koiranunta. Usein mallin näyttäminen onnistuukin hyvin (kuten kuvassa!) ja koko joukko vetelee stressittömiä päikkäreitä.

Ihmispoloisen yhteenkuuluvuus ja omanarvontunto  kohoaa meidän koirien kanssa. Hm-m ja hau, meidän talossa kyllä on kahdenkerroksen väkeä - minä siellä lattialla alimpana - kai siinä ihmisten itsetunto hyvin kohoaakin!

Koirallisilla ihmisillä on vähemmän sydänvaivoja ja muitakin vaivoja. Tapaturmille, minä pikkukoira, en kylläkään voi mitään. Tarkkasilmäisimmät voivat huomata, kuinka Johannes nukkuu punainen kipsi jalassaan. Hoidin kyllä häntä siinä vaiheessa kovasti, kun kipsi otettiin pois: nuolin hellästi ja huolellisesti pojan viidessä viikossa kovin ohuen näköiseksi käynyttä  jalkaa.

Me koirat suojaamme myös allergioilta, kun levitämme bakteerien ja mikrobien määrää ympärillemme. Minäkin yritän oikein kovasti ravistella turkkiani ja juosta käpälät paukkuen sisälle, että varmaan kaikki bakteeerit tulisivat tuoreina nahkalasten nautittaviksi.

Ihmisten välillä olemme myös hyviä verkottajia. Varsinkin emäntä pysähtyy pitkäksi aikaa jaarittelemaan naapureiden ja muiden koiranomistajien kanssa ja päivittämään koirakuulumisia. Se sopii minulle mainiosti, kun voin sillä välin iskeä koirakavereitteni kanssa rauhassa käpälää.

Kaikin tavoin koiranomistajat ovat elämäänsä tyytyväisempiä, elävät pidempään ja onnellisempina kuin koirattomat lajitoverinsa. Koska olen näin tärkeä elämän sulostuttaja, olisi vain oikeus ja kohtuus, että pääsisin sängyn alta lekottelemaan muiden päikkäreitä vetelevien tasolle!