Hei ja hau!
On hauskaa katsella Suomea vähän laajemminkin kuin vain kotipihalta. Olen kyllä aika rohkea laajentamaan kotonakin reviiriäini. Välillä emäntä näkee työpöytänsä äärestä, kuinka mennä viipotan järvenrantaan ja käyn siellä kaivelemassa sammakoita. Sitten taas laukkaan pelloilla ja ajelen takaa myyriä ja heinäsirkkoja. Joskus olen kipittänyt kotitietä maantielle päin, mutta silloin emäntä on jo rientänyt kiireellä perääni huutelemaan.
Me lapinkoirat taidamme olla melko uteliaita seikkailijoita.

Nyt olen kuitenkin ollut kyläilemässä nahkaveljeni perheen luona. Siellä minua kuljetettiin taluttimessa. Perheen nuorinkin osasi komentaa kovasti: - Istu! Seuraa! Hyvä, Saana! Ei, Saana!

Hän harjoittelee kovasti kanssani koiranhoitoa, koska hänellä on haaveissa perheen oma koira. Kyllä meidän kanssa harjoitusta tarvitaankin, ollaan me koirat sen verran vekkulia sakkia! 
Kaikenlaisia hoitotoimenpiteitä oli joka päiväksi. Eräänä aamuna kun tyttö heräsi, hän ensimmäiseksi ilmoitti minulle: - Tänään, Saana, meillä on hännänharjauspäivä!

Hau, matkallani näin eräällä kävelyllä tien vieressä näin valtavan siirtolohkareen. Sen viereen piti oikein istahtaa, kun kiipeäminen sille ei onnistunut. 
Löysimme myös vanhan hylätyn sillan. Kurkin sen raoista jokea, jonka reunat oli kivetty metrinkokoisilla, neliönmuotoisilla lohkareilla. Minusta oli hauskaa seurata sillan alla pulputtavaa vettä, mutta emäntä pelkäsi, että vanha laho silta romahtaa hänen allaan ja kiskoi minutkin taluttimesta takaisin.

Kylän halki virtaavan suuren joen rannalla ei ollut kuitenkaan putoamisen vaaraa. Siellä kuohuvissa pyörteissä emäntä pesi minun peppupäätäni. Onneksi vesi ei ollut vielä kylmää. Ei sitten muuta, kuin pesun jälkeen ravistelin topakasti turkkiani! Vesihelmet siinä vaiin lentelivät.