Tässä minä mietin elämää! Voisi kuvitella, ettei tällainen pieni koira siitä mitään ymmärrä, mutta olen vahvasti eri mieltä. Ymmärrän minä. Ymmärrän, että ruokakupin tulee olla omalla paikallaan ja mieluummin täynnä. Ymmärrän, että emäntä ja isäntä ovat minua varten. Ymmärrän senkin, että kaikki pikkuiset nahkat rakastavat minua ja haluavat leikkiä kanssani. Sitä en ymmärrä, miksi jotkun koirat ovat minulle vihamielisiä, rähisevät ja roikkuvat partakarvoissani, kun haluan mennä niitä katsomaan. Enhän minä mitään pahaa tarkoita. 

Tässä mietin myös sitä, miksi on sellaisia pieni ötököitä, jotka tunkeutuvat joka paikkaan ja purevat hampaansa kiinni ihooni. Sitten ne imevät minua ja paisuvat ja kutittavat ja tekee mieli rapsuttaa. Emäntä kauhistelee rapsutusta, ehkä hän ei tiedä, että nuo inhoötökät kutittavat.

- Saana, älä raavi. Ihos menee rikki ja tulehtuu!

Siitä minä pieni koira en ymmärrä mitään, mutta tuo ötökkä pitäisi saada pois korvan takaa, eikä se tahdo millään irrota. Rapsutanpa kovempaa.

- Anna nyt Saana olla. Mikä siellä taas on?

Sitten emäntä kiljaisee ja isäntä tulee ja alkaa kaivella turkkiani. Lopulta hänen sormensa pysähtyvät ja hän puristaa ne ötökän ympärille, napsaus kuuluu, kun hän kiskaiseen kutittajan pois. Huokaan helpotuksesta ja katson isäntää hellästi ja kiitollisena. Onneksi olet olemassa.

- Puutiainen, Saanalla on puutiaisia!

Niitäkö ne ovatkin? Isäntä näytti minulle pientä litteää ötökkää ja litisti sen sitten kynsiensä välissä hengiltä, noin vaan. Kunpa minäkin osaisin tuon tempun. Olisi paljon helpompaa. Pistän tuohon alle kuvan tästä ilkimyksestä, niin osaatte varoa. Se on tosi inhottava otus enkä ymmärrä, miksi semmoisiakin pitää olla meidän pienten koirien riesana.